Gelem, gelem – tummat silmät, musta legioona ja kansallinen herääminen

Serbianromani Žarko Jovanovićin nimissä kulkevan Gelem, gelem -laulun tarina on osa eurooppalaista romanimusiikin ja -politiikan historiaa. Laulu nostettiin 1970-luvulla romanilipun ohella kansainvälisen romaniliikkeen symboliksi.

Gelem, gelem (Kuljen, kuljen) tai toiselta nimeltään Opre, roma! (Nouskaa, romanit!) -laulun nousemisella romaneja yhdistävän laulun rooliin oli olemassa hyvä pohja Euroopan romanien kansanperinteessä. Alkujaan romanialainen kulkumelodia tunnettiin romanien esittämänä monissa Kaakkois-Euroopan maissa jo 1900-luvun alussa. Laulun tekstin tekijänoikeudet on merkitty Žarko Jovanovićin nimiin vuonna 1949. Virallisemman asemansa Gelem, gelem sai romanien maailmankongressissa Orpingtonissa 1971, jolloin laulu valittiin romaniliikkeen symboliksi Žarko Jovanovićin sekä Ján Cibuľa uudelleen sanoittamana. Jovanovićin ja Cibuľan sanoituksessa olivat mukana kulkemisen ja tummien silmien romantisoinnin ohella myös romanien karut kokemukset toisen maailmansodan ajalta sekä ihmisoikeusliikkeen hengessä kehotus romanien kansalliseen heräämiseen.

Suomen romanien poliittista toimijuutta väitöskirjassaan Romanipolitiikasta romanien politiikkaan tutkineen Sarita Friman-Korpelan mukaan Gelem, gelemin käyttö yleistyi Suomessa kansainvälisen romanipoliittisen yhteistyön myötä. 1960-luvulta lähtien romaniliikkeessä mukana olleet Gunhild Nordström ja Armas Lind muistelevat kuulleensa laulun ensimmäistä kertaa venäläisen romanilaulajattaren Raya Bielenbergin esittämänä Tukholman suomalaisen romaniyhdistyksen tilaisuuksissa 1970-luvulla. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toiminut Seija Ketola taas kertoo ihastelleensa laulua Intian Chandigarhissa pidetyillä romanifestivaaleilla vuonna 1976. Myös Suomen romaniyhdistyksen perustajiin lukeutuneen Yrjö Tähtelän mukaan laulu esitettiin yhteislauluna Romani unionin maailmankongressissa Genevessä vuonna 1978. Laulu kajautettiin juhlavasti avajaistilaisuudessa, johon Tähtelä osallistui Suomen delegaatioon kuuluneen Voitto Ahlgrenin kanssa.

Bulgarialaiset romanimusiikintutkijat Elena Marushiakova ja Vesselin Popov ovat todenneet (ks. Patrin-verkkolehti), ettei virallistettu versio laulusta ole laulun synnyn sydänmailla kyennyt syrjäyttämään sen lukemattomia kansanperinteenä eläviä sanoitus- ja melodiaversioita. 1960-luvulta lähtien karttuneisiin suomalaisiin romaniperinteen aineistoihin laulu ei tiettävästi ole kuitenkaan päätynyt. Suuri osa arkistojen aineistosta on kerätty ennen kuin laulu lähti leviämään romanien keskuudessa 1970-luvulla. Keruutyön tavoitteena on myös ollut aidon romanilaulun metsästys – kukapa silloin alkaisi ensimmäisenä tarjota omaa kansallislauluaan kansanperinteen tallentajalle? Friman-Korpelan mukaan Suomessa romanit myös yhdistivät Gelem, gelem -laulun, kansallispäivän vieton ja erityisesti romanilipun 1970-luvun romaninationalismiin, eikä niitä tästä syystä aluksi haluttu käyttää eikä viettää. Muutos on tapahtunut hiljalleen 1990-luvun lopulta lähtien. Tutkija Kai Åberg myös arvelee, että laulun eri verisoiden tunnettavuutta on edistänyt sosiaalinen media.

Siellä missä laulu elää, on sen vaikutus taattu. Kun Suomen valtiolliset ja romanien omat symbolit, laulut ja liput esitetään rinnakkain, kertoo se hienosti ja positiivisella tavalla juhlatilanteissa manifestoituvasta kansallisesta ja kansainvälisestä romani-identiteetistä.