Herrahissi

Mikä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on? Vuonna 1831 kaksitoista opetuslasta kokoontui ilman vapahtajaa. Aatteena oli jotakin sellaista, mistä myöhemmin on puhuttu kansallisuusaatteena tai nationalismina, romantiikkana. ”Stiftas ett sällskap!” Huudahdus ei ollut tavaton. Ylioppilaat ja intellektuellit olivat jo edellisen vuosisadan puolella perustaneet hyödyllisiä asioita ajaneita seuroja. Oli talousseuraa, lauantaiseuraa, pipliaseuraa ja muuta vastaavaa. Into oli yleiseurooppalaista.

Ahtaat ajat eivät toimintaa estäneet. Lupa kokoontumiseen saatiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston rehtorilta, nimeä varten luotiin suomen kieleen uudissana ’kirjallisuus’ ja jostakin saatiin hankittua kaappi kokousasiakirjojen ja muiden keräelmien säilyttämiseen. Pian julkaistiin jo kirjoja, ensin H. Zschokken teoksen suomennos Kultala ja sitten Kalevala.

Seuran keskushahmoksi kohosi innokas nuori maisteri ja lääkäri Elias Lönnrot, josta varhain alettiin rakentaa legendaa vaatimattomasta ja uuraasta kansanmiehestä, joka eteni opintietä uuteen säätyyn. Legenda oli olennaisin osin totta. Lönnrot suoritti ahdasrajaisessa sääty-yhteiskunnassa huikean nousun, joka oli tuona aikana harvinaista, vaikka ei mahdotonta. Seuran kokoukselle luvan antaneen yliopiston rehtorin G. G. Hällströmin isoisä oli skoonelaissyntyinen renki ja isä alempaan papistoon kuulunut pohjalainen kappalainen. Kun 1700-luvulla nousuun tarvittiin kolme sukupolvea, onnistui se seuraavalla vuosisadalla kahdessa ja myöhemmin vielä nopeammin.

Aiemmin sodat ja valtakuntien mullistukset avasivat joskus väylän sosiaaliseen nousuun. SKS:n syntyhetkellä uudet mahdollisuudet johtuivat Suomen suuriruhtinaskunnan asemasta monikansallisessa Venäjän keisarikunnassa. Perustajat tuskin aavistivat, että kootessaan kansanrunoutta, kehittäessään suomen kieltä oman aikansa moderniksi sivistyskieleksi ja harrastaessaan isänmaansa historiaa he olivat avaamassa väyliä, jossa äidinkielinen koulutus, uudenaikaiset ammatit ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen tulivat paljon suuremmalle joukolle mahdollisiksi. Väylät nousuun on pidettävä edelleen avoimina.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura oli rakentamassa herrahissejä Suomeen ja siitä tuli 1800-luvulla modernisaation välikappale, joka kehitti kieltä ja tallensi ja tutki katoavaa kansanperinnettä.