Paluu normaaliin

Elokuussa 1923 Warren G. Harding menehtyi toimittuaan runsaat kaksi vuotta Yhdysvaltain presidenttinä. Jos Hardingia ylipäätään muistetaan, hänet muistetaan harvinaisena presidenttinä, joka kuoli virassa ollessaan luonnollisen kuoleman ja oli tuolloin poikkeuksellisen suosittu. Tosin suosio rapisi kuoleman jälkeen paljastuneissa skandaaleissa ja häntä on pidetty yhtenä Yhdysvaltain historian kehnoimmista presidenteistä. Harding tunnetaan myös ilmauksestaan ”return to normalcy”, jota monet hänen aikalaisensa paheksuivat epäonnistuneen uudissanan ”normalcy” käytöstä. Tosin sanan tiedetään päässeen englanninkielen sanakirjaan ensi kerran jo yli 60 vuotta ennen Hardingin puhetta.

Pitkin syksyä ja alkutalvea olen vastannut SKS:n kuulumisten kyselijöille meidän palanneen normaaliin. Vaikka en ole lainannut tai keksinyt mitään uudisilmaisua normaalille, olen joka kerta tuntenut tarvetta selitellä. Mitä ihmettä normaali voi olla pandemioiden, lähellä riehuvan sodan ja luontokadon maailmassa? Niin kuin monet muut olen itsekin jo neljättä vuotta odottanut paluuta ”normaaliin”, mitä se sitten tarkalleen tarkoittaakaan. Vähitellen alamme turtua. Pandemian ja lähellä riehuvan sodan vuodet ovat muuttuneet jokapäiväisiksi asioiksi, uudeksi normaaliksi, mutta turtumisesta ja tottumisesta huolimatta kaipaamme ”normaaliin normaaliuteen”.

Voi kai silti sanoa, että SKS:n tasolla kulunut vuosi on paradoksaalisesti ollut pitkästä aikaa ”tavallinen” ja ”normaali”, kun isot muutokset, rakennustyöt ja muutot ovat takana. Epänormaalia on itse asiassa normaalius itse eikä se voi olla korostumatta, kun lähimaailma ympärillä kärvistelee erilaisten kriisien keskellä.

Presidenttiehdokkaana Warren G. Harding puhui ”normaaliudesta” (kuten sanan normalcy voi kääntää) vaalipuheessaan toukokuussa 1920. Euroopassa riehunut suursota eli 1. maailmansota oli päättynyt puolitoista vuotta aiemmin. Pitkin Eurooppaa ja Lähi-itää oli sotaa seurannut vallankumousten ja sisällissotien laahus, joista Suomen sisällissota oli vain yksi monista vaikkakin yksi verisimmistä. Espanjan taudin nimellä tunnettu influenssaepidemia oli koetellut maailmaa 191820. Ihmiset janosivat rauhaa ja turvaa. Niinpä ”normaaliutta” luvannut poliitikko menestyi vaaleissa ja tuli valituksi presidentiksi. Sama kaiho taitaa vallita myös nyt, kun normaalius ymmärretään tavallisuuden ja jokapäiväisyyden lisäksi turvallisuudeksi, joka on tietysti edellytys niin monelle muulle elämässä arvokkaalle asialle. Välillä turvallisuus vetoaa meihin niin, että sen menettämisen uhka saa meidät luopumaan monesta muusta kuten vapaudesta tai toisten luovuttamattoman ihmisarvon tunnustamisesta.

Voi olla, että ”normaalius” on toivetila, kuvitelma tasapainosta, jossa asiat toistuvat totutussa järjestyksessä, kesää seuraa syksy ja talvi, talvea kevät ja kesä. Havittelemme tutuksi koettua syklistä ajankulua ja ennakoitavuutta, vaikka liiallinen ennustettavuus on pitkään jatkuessaan ikävystyttävää ja sen odottaminen on muutenkin epärealistista. Meidän on osattava varautua yllätyksiin. Lisäksi on selvää, että elämä ei ole vain ajan syklistä kiertoa, vaan peruuttamattomia muutoksia, joista ei ole paluuta entiseen. Normaaliutta ei taida olla, eilisen paluu vasta outoa olisikin. Ajankulku on lineaarista, sama ei toistu samana ja muutos on lopullista.

Jos kuitenkin hyväksymme puheen normaaliudesta, niin SKS:ssa normaaliutta on se, että voimme tehdä perustyötämme, kartuttaa arkistoa ja kirjastoa, tarjota niiden sisältöjä asiakkaille ja lisätä niiden varassa tehdyllä tutkimuksella ymmärrystä inhimillisestä toiminnasta. Kun avaamme ovet asiakkaille päivästä toiseen, pidämme huolta jatkuvuudesta ja samalla mahdollisuudesta luoda uutta ja ennen tietymätöntä. Samalla itse muokkaamme työmme edellytyksiä uusiksi. Välillä teemme sen isommin muuttamalla rakenteita ja rakennuksia, välillä pienemmillä säädöillä. Kun kustannamme tiedekirjoja, haluamme työn etenevän selkeästi ja ennakoitavasti, mutta pyrimme niin tehdessämme tarjoamaan maailmaan uutta tietoa, jonka tavoitteena on viime kädessä muuttaa käsitystämme todellisuudesta. Samaa voi sanoa suomalaisesta kirjallisuudesta, jonka uudet tuulet haluamme välittää maailmalle.

Viemme yhdessä eteenpäin SKS:aa ja Suomea kohti parempaa eikä se onnistu kuin vaikuttamalla ympäristöön omalla työllä ja kantamalla vastuuta omista jokapäiväisistä tehtävistä mullistusten koettelemassa maailmassa.

Hyvää joulun aikaa!

Kommentoi ja keskustele

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia.

Tuomas M. S. Lehtonen

Pääsihteeri, professori Tuomas M. S. Lehtonen johtaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa. Hän on Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja hänen tutkimusalojaan ovat suullisen ja kirjallisen kulttuurin suhteet sekä keskiajan historia ja kirjallisuus.

Vähäisiä lisiä- blogin tunnus

Tuomas M. S. Lehtosen blogikirjoituksia

Uutiset ja puheenaiheet

Placeholder image
20.6.2024 - Blogi

Tekstit meissä ja ympärillämme

19.6.2024 - Uutiset

Lisää valokuvaajia Kansallisbiografiaan

14.6.2024 - Blogi

Kansatieteilijä Tyyni Vahterin Karjala