Humaanin opettajattaren muutos radikaaliksi äärioikeistolaiseksi – Helvi Hämäläisen puolustuspuhe inhimillisyydelle

Miten ihminen muuntuu humaaneja arvoja kannattavasta venäjän kielen opettajasta IKL:n kiihkomieliseksi kansanedustajaksi? Entä miten valta turmelee ihmisen? Muun muassa näihin kysymyksiin kirjailija Helvi Hämäläinen pyrki löytämään vastauksia keskeneräisessä käsikirjoituksessaan ”Eräs vinttikamari”, jota työsti 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa.

Teoksen alkusysäys oli keskisuomalaisen suvun pyyntö kirjoittaa sukukronikka 1950-luvun alun sukujuhlia varten. Käsikirjoitus vilisee lukuisia henkilöitä, mutta eräästä hahmosta, Lempi Ainolasta, piti tulla yksi teoksen keskushenkilöistä. Lempin hahmo pohjautui kokoomuksesta Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen loikanneeseen Hitlerin ja Mussolinin ihailija Hilja Riipiseen (1883‒1966), joka oli IKL:n kantavia hahmoja ja puolueen kansanedustaja 1933‒1939. Jyrkkä ja kiivas Riipinen oli yksi ryhmän radikaaleimpia (Sulamaa 1995).

Riipisen mukaan IKL oli täydelliseen kansalliseen renessanssiin pyrkivä liike ja esimerkiksi näin hän loi ryhmähenkeä 1933: ”Me tarvitsemme uusia vapauttavia sanoja. (–) Vihaa, kostoa ja pilkkaa on tuleva ja on jo tullut niiden osaksi, jotka riveissämme kulkevat. Puolue-elämä tulee käyttämään kaikki keinot meitä vastaan. Tämä aika ei kärsi totuuden sanaa, eikä totuuden tekoa. Mutta me emme väisty.” (Sulamaa 1995, 162‒163.)

Hämäläisen käsikirjoitus alkaa kuvauksella vinttikamarista, jossa nuori ja onnellinen perhe asuu. Lempi Ainola piirtyy käsikirjoituksen alkupuolella hyvänä ja älykkäänä ihmisenä, joka kääntää Turgenjevia ja on kaikin puolin sellainen hahmo, johon lukija helposti mieltyy. Tämä tietysti toimii vain prologina tarinalle, jonka oli tarkoitus kuvata Lempin muutos pehmeiden arvojen perheenäidistä hurmahenkiseksi ja piinkovaksi poliitikoksi, hänen avioliittonsa epäonnistumista, ja lopulta myös toista metamorfoosia poliitikosta tavalliseksi kansalaiseksi.

Myös Lempin aviomiehelle Eelikselle oli suunniteltu tärkeää roolia teoksessa. Hän ei jaa vaimonsa poliittisia mielipiteitä, eikä siedä tämän ”barbarismia, joka julistaa voiman ja vaistojen oikeutta”. Eelis on kaunosielu, joka on alun perin rakastunut kirjallisuudesta kiinnostuneeseen maisteriin, eikä pysty ymmärtämään vaimonsa muutosta. Lempi tuntee puolestaan hengenheimolaisuutta miehensä sukulaismieheen, nuoreen aatetoveri-Eliakseen.

Lempiä Hämäläinen luonnehtii seuraavasti:

Lempin sisäisen maailman ymmärtämisen lisäksi Hämäläinen olisi halunnut tavoittaa avainromaanissaan myös Suomen historian turbulenssin, sekä sisällissodan että kiihkeän 1930-luvun tunnot. Projekti on ollut monella tasolla varsin hankala. Ensiksikin tilaustyönä käynnistynyt sukukronikka lähti kiertymään yhden henkilöhahmon ympärille. Toisekseen ajan poliittinen ilmasto ei ollut sellainen, jossa kirjailija olisi voinut kuvata IKL:n poliitikkoa niin kuin Hämäläinen oli suunnitellut. IKL:n toiminta kiellettiin 1944 samaan aikaan kuin muiden Neuvostoliittoa kohtaan vihamielisesti suhtautuvien ryhmittymien. Hämäläisellä oli vaikeuksia saada teoksiaan julki 1950- ja 1960-luvulla (Haavikko & Hämäläinen 1993; Ahola 2023) ja oli hyvin tietoinen tämänkin hankkeen haasteista. Hän kirjoittaa päiväämättömässä kirjeluonnoksessaan WSOY:n Jalmari Jäntille seuraavasti:

”Tässä uudessa teoksessani olen vasta talonpoikaismarssin kohdalla ja se vaatii melkeinpä romaanin pelkästään koko marssi. Rakastan sitä, rakastan talonpojan itsetuntoa ja arvokkuutta. Siinä on liikkeellä itse maan sydän. Tiedän joutuvani vaikeuksiin kuvatessani IKL, vaikka kuvaan sitä puolueettomasti, sillä aika on nykyään yhä kovin herkkä siinä suhteessa. Mahdollisesti minun on vastapainoksi ja ostaakseni itselleni oikeuden kuvata tuota liikettä kuvattava teoksessani yhtaikaisesti jotakin kommunistikokousta. Puolueettomasti.” Toisessa kirjeluonnoksessa hän jatkaa: ”Tiedän että tehtäväni on vaikea, mutta otaksun että jokaisena aikana historiallisia tapauksia voi kuvata puolueettomasti niihin suhtautuva kirjailija”.

Hämäläisen idealistinen tavoite oli kirjoittaa siitä, miten yksilöt ja yksilöllisyys kärsivät suurten historiallisten tapahtumien aikana. Kirjeluonnoksessa Jäntille (29.1.1951) Hämäläinen avaa myös sitä, miten halusi kuvata teoksellaan vastarintaa, jota tunsi ihmisten ja elämän politisoitumista kohtaan. Hän kavahti vallanhimoa ja pyrki puolustamaan inhimillisyyttä:

”Näistä ihmisistä ainoastaan Elias lopultakin kestää vallan, jota niin harvat ihmiset kestävät. Tässä valta-asemassa tuodaan esiin pelkistetysti eräänlainen kannanotto diktatuureihin, joissa yksi ihminen asetetaan kantamaan valtaa, vaarallisinta asiaa maan päällä, koska ylen harvoin persoonallisuus, jolle vallankäytön suunnaton vastuu jätetään, on niin kehittynyt juuri inhimillisyydessä, että hän kykenee olemaan tekemättä rikoksia tätä vastaan.”

Helvi Hämäläisen arkisto, SKS:n arkisto

Ahola, Suvi 2023: Mitä Helvi Hämäläinen todella sanoi? WSOY.

Haavikko, Ritva & Helvi Hämäläinen 1993: Ketunkivellä. Helvi Hämäläisen elämä 1907‒1954. WSOY.

Sulamaa, Kaarle 1995. Hilja Riipinen – Lapuan lotta. Otava.

Kirjailijoiden käsikirjoituksia tutkinut kirjallisuudentutkija Hanna Karhu on järjestänyt nuoruudessaan Helvi Hämäläisen arkistoa ja esitelmöinyt Eräs vinttikamari -käsikirjoituksesta, viimeksi SKS:n arkisto- ja kirjastomakasiinin juhlaseminaarissa alkuvuodesta 2023.