Käsikirjoitukset kertovat teosten genetiikasta

Aleksis Kiven Canzio-näytelmästä on kaksi käsikirjoitusta SKS:n arkistossa. Käsikirjoitusten saamisesta mainitaan SKS:n pöytäkirjassa 1.6.1912, että Jalmari Finne oli lahjoittanut Kaarlo Bergbom -vainajalta saamansa Aleksis Kiven Canzio-näytelmän näytökset III–V. Samaan aikaan Kansallisteatterin johtokunta puolestaan oli suostunut siihen, että teatterin arkistossa olevan saman näytelmän I ja II näytöksen käsikirjoitukset säilytettäisiin vastedes SKS:n arkistossa. Nämä lahjoitukset liittyivät tuolloin käynnissä olleeseen Aleksis Kiven Koottujen teosten toimittamiseen. Kootuissa julkaistiin siten ensimmäistä kertaa kokonainen Canzio-näytelmä. Kaarlo Bergbom oli vuonna 1897 julkaissut näytelmän neljännen näytöksen teatterialan juhlateoksessa Suomalainen Näyttämö.

Pöytäkirjamaininnasta käy ilmi, että käsikirjoituksia on useita, mutta se jättää kuitenkin epäselväksi sen, mitkä ovat eri tahoilta saatujen käsikirjoitusten suhteet. Pöytäkirjan merkintä ”III–V näytösten käsikirjotukset” viitannee siihen, että Finnen lahjoituksessa on useampi  versio näytelmän näytöksistä III–V. Kaksi versiota näistä näytöksistä SKS:ssa onkin tallessa. Kansallisteatterin lahjoituksessa ei mainittu kuin yksi versio kahdesta ensimmäisestä näytöksestä.

Kootuissa teoksissa näytelmä sitten julkaistiin niin, että näytelmä on viisinäytöksinen, jossa näytökset 3–5 perustuvat uudempaan versiooon, ja ”toisintoliitteenä” on näytösten 3–5 vanhempi versio. Saarimaa kirjoittaa alkusanoissaan: ”Kumpikaan tämän näytelmän säilyneistä toisinnoista ei näet ole eheä: varhemmasta puuttuu viimeinen repliikki, myöhemmästä kaksi ensimmäistä näytöstä”.

Kolmas puutteellisuus, jota Saarimaa ei ilmoita eikä ole myöskään muokannut Koottujen Canzio-tekstiin, on näytelmän henkilöluettelon vaillinaisuus. Henkilöt-sivu löytyy ensimmäisen näytöksen aloitussivulta ja siinä on Kiven itsensä tekemiä korjauksia, hän on esimerkiksi muuttanut Warron Claudioksi, Claudion Angeloksi ja Erään aatelimiehen Giottiksi.

Saarimaa julkaisi näiden korjausten mukaisen listan, mutta ei huomioinut sitä, että tuosta listasta puuttuu kokonaan pari näytelmän henkilöä: Canzion palvelija Giovanni, jolla on 20 repliikkiä, sekä näytelmän lopussa esiintyvä poliisipäällikkö Pisano, jolla on 18 repliikkiä. Luulisi, että heidät pitäisi mainita henkilöluettelossa. Myös parin nimettömän, mutta replikoivan poliisin kuuluisi olla henkilöluettelossa tyyliin ”Polisimiehiä” (vrt. ”Palvellusväkeä”). Nämä luettelosta puuttuvat henkilöt esiintyvät kummassakin III–V-käsikirjoitusversiossa, mutta eivät näytöksissä I ja II. Onko Kivi siis kirjoittanut henkilöluettelon ennen kuin näytelmä on ollut valmis, vai ovatko näytelmän kolme viimeistä näytöstä olleetkin alun perin toisenlaisia kuin säilyneet versiot?

Mielenkiintoisen ulottuvuuden säilyneisiin käsikirjoituksiin tuo edellä mainittu Bergbomin vuonna 1897 julkaisema neljäs näytös. Alustavan vertailun perusteella näyttää siltä, että Bergbom on käyttänyt perustekstinä näytelmän uudempaa versiota, joka kuuluu Koottujen teostenkin lukutekstiin. Tämä yhteys näkyy useissa kohdissa siten, että Bergbomin julkaisu poikkeaa sanoissaan vanhemmasta versiosta, mutta noudattaa myöhempää.

Kaikissa eroissa julkaistu versio on samalla kannalla kuin myöhäisempi käsikirjoitus, paitsi kohdassa, jossa julkaistussa versiossa on kaksi ajatusviivaa. Siinä kohtaa molemmissa säilyneissä käsikirjoituksessa on tuo sillä-alkuinen osio. Bergbom lienee siis jonkin verran muokannut tekstiä julkaistavaksi. Tällaisia muutoksia, joissa 1897-versio ei noudata kumpaakaan säilynyttä käsikirjoitusta, on jonkin verran. Ne ovat yleensä sanan muutoksia tai pieniä poistoja ja lisäyksiä, joilla Bergbom on ”päivittänyt” 30 vuotta vanhaa tekstiä 1890-luvulle:

Bergbomin julkaisussa on kuitenkin myös muutamia tapauksia, joissa se noudattaa vanhempaa käsikirjoitusversiota. Tällaisia kohtia ovat esimerkiksi:

Julkaisua tehdessään Bergbomilla on siis ollut käytössään molemmat käsikirjoitukset, tai sitten Canziosta onkin ollut kolme erillistä käsikirjoitusta, joista yhtä ei ole säilynyt. Ainakin osa muutoksista, jotka eivät noudata kumpaakaan säilynyttä käsikirjoitusta, voisivat olla peräisin kolmannesta versiosta. Tällaiseen mahdollisuuteen viittaa myös säilyneissä käsikirjoituksissa muutama seikka.

Kun tarkastellaan tarkemmin käsikirjoitusten merkintöjä (Tiet lähteisiin -sivuston kuvista), huomio kiinnittyy siihen, että laajemman käsikirjoituksen toinen näytös loppuu sivulle numero 72, jonka jälkeen näyttää alkavan uusi vihko, jolla on kansilehti ja siinä otsikko ”2:nen osa”. Sitä seuraa sivu, jossa kolmas näytös alkaa sivunumerolla 81. Tämä näyttäisi viittaavan siihen, että tässä on yhdistetty käsikirjoituksen vanhempi ja uudempi versio. Siihen viittaa sekin, että toisen version kolmannen näytöksen ensimmäinen sivu on 73.

Kuva. Vasemmalla välilehti ”2:n osa” ennen kolmatta näytöstä, keskellä sen jälkeinen kolmannen näytöksen ensimmäinen sivu ja oikealla toisen käsikirjoitusversion kolmannen näytöksen ensimmäinen sivu.

Hämmennystä herättävä seikka on kuitenkin se, että koosteversiossa sivunumerot on merkitty mustekynällä Kiven käsialalla, mutta erillisversiossa sivunumerot onkin tehty lyijykynällä eikä niiden tekijästä ole varmuutta. Missä vaiheessa sivunumerot on siis käsikirjoituksiin laitettu? Vaikuttaisi siltä, että koosteen sivunumeroinnit olisivat Kiven tekemät, mutta kuitenkin ennen kokoamista, koska muutenhan numerointi jatkuisi toisen ja kolmannen näytöksen välillä loogisesti. Miksi erillisversiossa ne on kuitenkin tehty lyijykynällä, mistä ei ole jälkeäkään koosteversion alkuosassa? Koosteen jälkiosan numerointi näyttää puolestaan kertovan sen, että myöhemmän version alkuosa on ollut 80 sivun laajuinen.”Sivunumerosekoilu” voikin viitata siihen, että erillinen jälkiosa ei olekaan samaa versiota kuin koosteen alkuosa vaan säilyneenä olisikin kolmen eri kirjoitusversion osia. Tällaisen tulkinnan perusteella alkuosa olisi varhaisin, koosteen erillisosa seuraavaa versiota ja koosteen loppuosa viimeisin. Täysin hämärän peitossa on tuo ”välikansilehtien” merkitys; koosteversiossa siis toisen näytöksen jälkeen tulee väliotsikkolehti ”2:nen osa” ja samalla tavoin ”3:s Osa” ennen neljättä näytöstä ja ”4:s Osa” ennen viidettä näytöstä. Käsiala ja otsikon alleviivaus näyttävät kivimäisiltä. Onko näytelmä siis ollutkin alun perin tai jossain vaiheessa nelinäytöksinen? Lisää käsikirjoitusten ja muiden dokumenttien avaamasta erilaisten taideteosten syntyprosesseista ja merkityksistä voi tulla kuuntelemaan ensi viikolla GENESIS-konferenssiin 7.–9.6 (SKS:ssa ja Helsingin yliopistossa).