Kirja avoimessa tieteessä: miksi ja kenen rahoilla?

SKS:ssa järjestetään 8.5.2015 seminaari Kirja avoimessa tieteessä – miksi ja kenen rahoilla? Sinne on kutsuttu puhumaan suomalaisia ja kansainvälisiä tiedepolitiikan, tieteellisen julkaisemisen ja avoimeen tieteen asiantuntijoita.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran alkuperäiseen tehtävään on kuulunut tiedon avoimuuden edistäminen. Kun Seura perustettiin, se tapahtui uudistamalla suomen kieltä, parantamalla sen asemaa ja julkaisemalla suomenkielistä kirjallisuutta. Vajaassa kahdessa sadassa vuodessa Seura on luonut ainutlaatuisen suomalaisen kulttuurin tietovarannon, jonka äärelle kaikilla on pääsy.

Seuran arkistot ja kirjasto olivat oman aikansa avointa tiedettä ja tietoa – ja ovat sitä tietysti edelleen. Ymmärrettävä ja omankielinen kirjallisuus merkitsi pääsyä kulttuurisen tiedon äärelle. Nyt uutena sisäänkäyntinä tietoon on netti ja sähköinen julkaiseminen. Olemme tuottaneet digitaalisia palveluja jo pitkään. Kansallisbiografia oli ilmestyessään pioneerityö. Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokanta ja sen äskettäin julkaistu hakemisto on lajissaan ainutlaatuinen aarreaitta ja vapaasti kenen tahansa käytettävissä. SKS:n digikirjasto ja Suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot ovat avoimia verkossa vapaasti ja vastikkeetta käytettäviä tieto- ja kulttuurivarantoja – vain joitain esimerkkejä mainitakseni.

Osana digitaalisten ihmistieteiden kehittämistä, seura selvittämää seuraavaa askelta avoimeen tieteeseen (ks. opetus- ja kulttuuriministeriön avoimen tieteen -ohjelma). Tieteellisen julkaisemisen ja kustantamisen saralla on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vaikuttanut open access eli avoin saatavuus -liike, jonka tavoitteena on julkisin varoin tuotetun tieteellisen tiedon jakaminen verkossa. Liike alkoi luonnontieteilijöiden kapinaliikkeenä isoiksi monopoleiksi muodostuneille tiedekustantajille, joista eräät käyttivät asemaansa häikäilemättä hyväksi rakentaakseen kustannusimperiumeja, jotka pakottivat tieteelliset kirjastot ja muut asiakkaat maksamaan kohtuuttomia maksuja. Sittemmin sen toimesta on järjestetty useita konferensseja, joissa on muotoiltu vapaata saatavuutta koskevat Budapestin, Bethesdan ja Berliinin julkilausumia. Kansainvälisiin kustannusimperiumeihin verrattavia monopoleja ei pienen kielialueen humanististen tieteiden kustantajilla ole. Jopa monet englanninkielisen maailman tieteelliset kirjankustantajat painiskelevat taloudellisten ongelmien kanssa. Pahimmillaan tieteellisten monografioiden asema tiedon välittämisessä on vaakalaudalla. Ks. aiheesta kirjallisuudentutkija Martin Paul Even teos Open Access and the Humanities (Cambridge University Press 2014), ks. myös Interview with Martin Paul Eve, author of Open Access and the Humanities.

Vasta parin viime vuoden aikana ovat tiedekustantajat todella aktivoituneet avoimen kirjamuotoisen sähköisen julkaisemisen ja levittämisen osalta. Kyse ei ole sähkökirjoista, joita myydään erilaisiin lukulaitteisiin ja joita SKS:kin on jonkin aikaa tehnyt. Kyse on verkon välityksellä jaettavista vastikkeetta ladattavista open access -kirjoista. Olennaista ei ole, onko kirja sähköisellä alustalla vai paperille painettuna niteenä. Jälkimmäisiä pystytään tuottamaan ja tuotetaan – myös SKS:ssa – print on demand -tekniikalla eli tarvepainatuksella. Periaatteessa tuotantotapa ratkaisee humanistisessa tiedekustantamisessa tärkeän pitkän saatavuuden ongelman: verkossa julkaistu ja tarvittaessa tarvepainatettu kirja on saatavilla kustantajalta aina toisin kuin varastoista aikanaan loppuvat perinteiset kirjat.

Sähköisessä verkkojulkaisemisessa levityksen ja saatavuuden edut ovat ilmeisiä. Humanistinen tieteellinen uutuus on heti ilmestyttyään kenen tahansa saatavilla missä tahansa maailman kolkassa. Se on periaatteessa saatavilla myös viiden, kymmenen, viidentoista ja niin edespäin vuoden jälkeen. Verkossa julkaistut kirjat tulevat tulevaisuudessa sisältämään linkkejä lähdeaineistoon, miksei myös liikkuvaan kuvaan ja ääneen. Vaikkapa Suomen Kansan Vanhoihin Runoihin viittaava teos johtaisi suoraan lähdeaineistoonsa ja kirjan lukija pääsisi tarkistamaan ja hyödyntämään sen lähteitä välittömästi. On vaikea keksiä syitä, miksi tieteellisen tiedon julkaisemisessa ja levittämisessä ei kannattaisi hyödyntää sähköistä verkkoa. Tiedämme toki, että pitkäaikaissäilytys odottaa vielä kestävää ratkaisuaan, mutta rinnakkaiset sähköiset ja paperiset julkaisualustat toki varmistavat pitemmän elinkaaren kuin yksipuolisesti jommallakummalla julkaisumuodolla on. 1800-luvun jälkipuoliskon ja 1900-luvun alkupuolen hapokkaalle puuhiokepaperille painetut teokset tuhoutuvat kovaa vauhtia.

Vaikeimmin ratkaistava ongelma avoimen saatavuuden murroksessa on kysymys siitä, kuka kaiken maksaa. Tiedekustantaminen ei ole ilmaista. Käsikirjoitusten arviointi, toimittaminen, taittaminen, levittäminen ja julkaisualustojen tuottaminen maksaa vastakin, eivätkä vastikkeetta oman toimensa ohella toimivat tutkijat pysty vastaamaan tästä kaikesta. Tuottaminen onnistuu yksittäisten niteiden ja aikakauskirjojen osalta jotenkuten vapaaehtoisvoimin, vaikka useimmilla aikakauskirjoillakin on nykyään palkatut toimitussihteerinsä. Tieteellinen kustantaja toimii tietysti myös laadun ja jatkuvuuden takeena ja pystyy paremmin vaikuttamaan julkaisujen levittämiseen ja näkyvyyteen verkossa. On outoa ajatella, ettei näin tärkeästä tieteellisen tiedon levittämistyöstä joku saisi asiallista ansiotuloa. On mahdotonta ajatella, että laadukas kirjan kustantamiseen liittyvä työ laiminlyötäisiin tieteellisen kirjallisuuden osalta.

Tieteellisen kustantamisen ansainta on aina ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ohutta. On aika tavallista, että maineikkaimpiakin yliopistokustantajia tukevat joko niiden emoinstituutiot, julkinen valta tai tiedettä edistävät yksityiset säätiöt. Näin on myös SKS tehnyt enemmän tai vähemmän koko olemassaolonsa ajan. Joka tapauksessa avoin saatavuus leikkaa siivun kustantajan toimeentulosta.

Avoimen tieteen ansaintalogiikkaan on kehitetty erilaisia ratkaisumalleja. Lyhyesti ne kaikki lopulta päätyvät malleihin, joissa tekijä tai hänen työtään rahoittava instituutio vastaa osasta kustannuksista. Tämä ei ole sinänsä uutta. Vielä vähän aikaa sitten väitöskirjojen julkaiseminen oli tekijän tai hänen taustainstituutionsa kustannettava. Väittelijä sai painatusluvan ja painatti sitten kirjansa. Tiedekirjan tuottamiseen liittyvästä arviointityöstä ei tavallisesti makseta tai korvaukset ovat hyvin vaatimattomia. Käytännössä työn siis kustantaa arvioitsijan palkanmaksaja eli tavallisesti yliopisto tai tutkimuslaitos, joka hyväksyy työn osaksi tieteellistä työtä.

Silti kirjoittajamaksut ovat monien mielestä mahdoton vaihtoehto, vaikka niitäkin on jossain muodossa käytetty. Monet kansainväliset kustantajat tarjoavat nyt tekijöille joko veloituksetta kirjamuotoista kustannetta tai huomattavaa kirjoittajamaksua vastaan open access -julkaisua. Käytäntö on johtanut väärinkäytöksiin, jossa tieteellisinä laatukustantajina esiintyvät saalistajat (predatory publishers) huijaavat tulospaineen alla työskenteleviä tutkijoita. Coloradon yliopiston kirjastonhoitaja Jeffrey Beall on julkaissut niistä listankin, ks. myös Predatory open access publishing ja Beallin saama kritiikki. Tosin Beall itse on leimannut myös asialliset open accessin puolustajat äärivasemmistolaisiksi kapitalismin vastustajiksi ja hänen vastustajansa ovat puolestaan syyttäneet häntä Ayn Randia ihailevaksi äärilibertaristiksi.

Näitä selvitämme. Emme vielä tiedä vastausta. Tervetuloa 8.5.2015 SKS:aan kuulemaan lisää ja keskustelemaan aiheesta!

Ks. aiheesta Vähäisiä lisiä 12.9.2014 ja Tieteessä tapahtuu 8/2011: Tuomas M. S. Lehtonen, Tieteellinen kustantaminen ja tieteen sisällöt (pääkirjoitus).