Kirjat ja elokuvat ne yhteen soppii

Kirjan ja elokuvan välillä on suhde, jota ei hevillä löydy muiden taiteiden väliltä. Tarkoitan sitä, miten kirjoista tehdään elokuvia, jotka paitsi tulkitsevat alkuperäisteoksia antavat niille myös silminnähtävän ja korvinkuultavan ulkoasun. Periaatteessa teatteriesityskin tekee saman, mutta koska teatterissa ei koskaan voida saavuttaa sellaista ”autenttisuuden tuntua” kuin elokuvassa, teatterin vaikutus ei ole niin suuri. Missään en ole nähnyt tutkitun tätä kirjan ja elokuvan symbioottista suhdetta lukijan/katsojan mielessä.

Joskus elokuva nostaa alkuperäisteoksen laajan yleisön tietoisuuteen, mutta toisinaan alkuperäisteos myös unohdetaan. Kukapa muistaa vaikkapa Alfred Hitchcockin Linnut-elokuvan pohjana olevaa Daphne du Maurierin novellia tai Aki Kaurismäen Boheemielämän lähtötekstiä Henri Murgerin romaania? Mahdollisesti tällaiset elokuvat lisäävät kiinnostusta alkuperäisteksteihin, mutta nähtyään elokuvan ennen lukemista on hyvin vaikea lukea kirjaa ”neitseellisesti”, sillä elokuvan hahmot (näyttelijät) pyrkivät peittämään tekstin henkilöt. Vastaavasti toisinaan käydään kovaa debattia siitä, miten jonkin tunnetun kirjan hahmot on muutettu elokuvassa toisenlaisiksi.

Kun elokuva ilmestyy nopeasti kirjallisen teoksen jälkeen, se voi ”syödä” klassikkoromaaninkin. Näin kävi esimerkiksi Väinö Linnan Tuntemattomalle sotilaalle. Vaikka kirjaa oli myyty ennen Laineen elokuvan ilmestymistä jo huikeat määrät, elokuvan nähtyään monilta jäivät kirjan tekstin piirtämät hahmot pimentoon. Myöhemmillä sukupolvilla kokemisjärjestys lieneekin päinvastainen: ensin elokuva, sitten kirja. Joka tapauksessa elokuva ja kirja sekoittuvat ihmisten mielissä.

Tämän pystyy testaamaan esimerkiksi yksinkertaisilla knopeilla, kuten ”Kuka Tuntemattomassa näkee ensimmäisenä Petrosavodskin ja kuka häntä näyttelee Laineen elokuvassa?” Lyönpä vetoa, että useimpien mieleen nousevat Tapio Hämäläisen kasvot, vaikka Viirilä-henkilöhahmoa ei Laineen elokuvassa ole lainkaan. Sen sijaan Hämäläisen roolihahmo ”Salo” onkin oikea hybridi, sillä Salon ja Viirilän repliikkien lisäksi hänelle on annettu muutama alkuteoksen ”nimetön” repliikki ja hän myös korvaa alkuperäisteoksen Salosen (jolle Hietanen vaihtaa Mäkilältä saappaat). Tästä hybriydestä aiheutuu muuten omituinen murreongelma, sillä Salohan on keskipohjalainen, mutta osa hänen repliikeistään elokuvassa on savoa, kuten alun perin nimeämätön repliikki ”Mutta hiukan jos kiäntää ni tiällä on.” Jostain syystä myös Viirilän ”Petroskoi”-repliikki on muutettu osittain savoksi ”Petroskoi täällä loisteloo – – Savu nousoo.”

Muutenkin sitaatit saattavat mennä sekaisin. Luulenpa esimerkiksi, että suurin osa ”Tuntematon sotilas-faneista” siteeraa luutnantti Koskelan tunnettua sanontaa ”Asialliset hommat suoritetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat.” mielessään Laineen elokuva ja Kosti Klemelän vakaat kasvot. Kyseistä virkettä ei kuitenkaan elokuvassa ole.

Toinen vastaavanlainen suomalainen tapaus on Veikko Kerttulan televisioon ohjaama Simpauttaja-elokuva, joka näytettiin ensimmäisen kerran alkuvuodesta 1975. Perustana oleva Heikki Turusen romaani oli ilmestynyt vajaat kaksi vuotta aiemmin ja vaikka se olikin myyntimenestys, Kerttulan elokuva söi silti siltä päähenkilön. Vai onko jollakulla muka Simpauttajasta jokin muu mielikuva kuin näyttelijä Ahti Kuoppalan hahmo? Jopa myöhemmissä (kesä)teatteriversiossa päähenkilö on yleensä ollut ”Kuoppala-klooni”, vaikka Turusen kuvauksen mukaan

Ei ehkä ihan tuo mieleen Ahti Kuoppalaa… Toisaalta tällainen  kyllä osoittaa ohjaajan loistavaa näyttelijävalintaa, ja roolituksen osalta Simpauttaja onkin yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista elokuvista.