Lajien avarat rajat

Arkisto on yllätyksiä täynnä. Kuuntelin aikoinaan noin kolme vuotta täyspäiväisesti läpi kalevalamittaisen runon äänityksiä. Suurin osa nauhoista vahvisti ennakkokäsityksiäni. Nauhoilla lauloi vanhoja ihmisiä melko hiljaisilla ja rauhallisilla äänillä. Runosäkeet seurasivat toistaan hieman muuntelevan, hyvin yksinkertaisen sävelmän myötä kunnes laulu loppui kuin seinään. Runomitta oli pääosin sisäsiistiä klassista kalevalamittaa.

Sitten tuli vastaan kaikenlaisia hämmentäviä poikkeuksia. Vienankarjalaisen laulun pitäisi olla suunnilleen yksiäänistä ja aika hiljaista, mutta äkkiä joukko naisia laulaakin yhdessä vahvan jäntevästi, ja vaikka hääsävelmän muuntelu ei ole suurta, tuottaa se taidokkaita moniäänisinä soivia kohtia. Joku toinen lisää lauluunsa ylimääräisiä hehetystavuja ja joikuu kuin keväinen joutsen niin, että nauhan aikaisempi analysoija ei ole edes tunnistanut laulua kalevalamittaiseksi runoksi. Kolmannella laulajalla yksikään runosäe ei toistu samanlaisena, vaan sävelmä muuntelee loputtomasti kuin virtaava vesi.

Loitsujen laulamisesta ei ole teksteissä kuin satunnaisia mainintoja, mutta äänitteellä rajakarjalainen mies laulaakin kaskenpolttoloitsua huhuillen välillä korkealla falsettiäänellä kuin tuuli. Itkuvirret olivat rituaalinen, varsinaisista lauluista vapaamittaiselta runomuodoltaankin erotettu laji, mutta äänitteellä kauniin melodinen, koti-ikävästä kertova laulu rakentuukin juuri itkukielelle. Lajit ja muodot risteytyvät ja yhdistyvät yllättävin tavoin. Äänislinnan pakolaisleirillä Aunuksesta tullut mies lauloi ensin kalevalamittaisen lastenrunon ja sen jälkeen vapaamittaisen hengellisen legendalaulun, stiihun, ja käytti kumpaankin samaa melodiaa. Vapaamittaisessa laulussa sanat vain rytmittyvät moninaisemmin tavoin ja sävelmäsäkeen pituus vaihtelee sanojen mukaan. Lajien välille asettuvat myös moninaiset kalevalamittaa ja kuusi- tai viisitavuisia säkeitä ja joskus riimimuotojakin yhdistelevät lastenlaulut eri puolilta Suomea, Karjalaa, Inkeriä ja Viroa.

Tämänkaltaiset esimerkit murtavat toisaalta kuvan yhtenäisestä runolaulusta, toisaalta myös haaveen siitä, että voisimme tajuta kattavasti edes sadan vuoden takaisten laulukulttuurien kirjoa. Nauhoille on enimmäkseen päätynyt arvostettuja, kanonisoituja lajeja ja niiden tyypillisiä edustajia. Poikkeukset ovat yksittäisiä, kuin vahingossa tallentuneita. Minkälainen tyylien ja muotojen kirjo voisikaan olla tarkasteltavissa vaikkapa erilaisista pilkkalauluista ja sopimattomista lauluista, joita ei juuri ääninauhoille tallentunut ja joihin ei usein raaskittu muistiinpanopaperiaankaan tuhlata!

Kaikista yksittäisistä yllätyksistä ja murtumista huolimatta on yhä vaikeaa olla katsomatta menneiden aikojen runomaailmoita idealisoitujen mallien kautta. Aina 1700-luvun lopulta lähtien meitä tutkijoita on ensisijaisesti kiinnostanut eeppinen sankarirunous ja klassinen, muotopuhdas runomitta. Nämä ideaalit istuvat omassa päässänikin sitkeästi. Mitä pitäisi ajatella uuden ajan alun oppineista, jotka kirjoittivat runoja ja lauluja aika huteran oloisilla mitoilla ja sotkivat yhteen vaikkapa riimillisen jambisäkeistön ja kalevalamitan piirteitä? Entä runomitoiltaan kirjavasta länsisuomalaisesta suullisesta runoudesta? Ovatko suomalaisen kirjallisen runouden pari ensimmäistä vuosisataa Agricolasta alkaen silkkaa väärinkäsitystä ja epäonnistumista, kun runojalat onnahtelevat ja säkeiden tavumäärät vaihtelevat, vai voisiko olla niin, että kelpo laulu ja runo olivat jotain muuta kuin meidän ideaalimme?

Ehdotan etnopoetiikaksi kutsutun tutkimussuuntauksen perustelemaa näkökulman vaihdosta. Entä jos olettaisimme, että meille onnahtelevilta näyttävät runot olivat synty- ja käyttöaikakausiensa ihmisille valtaosin mainiota tai ainakin kelvollista runoutta? Jos heitetään syrjään ajatus siitä, että varhaisen virsirunouden olisi pitänyt noudattaa nykyajan poeettisia ideaaleja tai että oppineiden olisi tullut kirjoittaa mahdollisimman ”aitoa” klassista kalevalamittaa, näyttäytyvät monet aiemmin tutkimuksen marginaaliin jääneet lajit laajana ja jopa taidokkaana kirjona erilaisia runokielten sovelluksia.