Larin-Kyösti ‒ ongelmiin joutuneesta toisen polven maahanmuuttajanuorukaisesta suomalaisen kirjallisuuden klassikoksi

Avatessa minkä tahansa lehden, tai skrollatessa mitä tahansa sivustoa, keskusteluissa on viime vuosina tullut usein vastaan huolestuneita näkökantoja liittyen eri maahanmuuttajasukupolviin ja heidän suomen kielen taitoonsa. Palstatilaa käytetään lisäksi poikiin ja nuoriin miehiin kohdistuvaan huolipuheeseen. Kiinnostavaa vertailukohtaa tämän päivän keskusteluille nuorisosta – ja heidän mahdollisista tulevaisuuden näkymistään – tarjoaa kirjailija Larin-Kyöstin (1873–1948) elämänkohtalo, ainakin miten Juhani Niemi sen esittää elämäkerrassaan Larin-Kyösti. Kansanlaulaja ja kosmopoliitti (2016) ja Eino Salokas julkaisemattomassa, SKS:n arkistossa sijaitsevassa elämäkertakäsikirjoituksessaan ”Larin-Kyöstin elämä ja nuoruudenrunous vv 1873–1923”. Larin-Kyösti oli toisen polven maahanmuuttaja, jonka äidinkieli ei siis ollut suomi. Nuoruuteen kuuluivat myös ylilyönnit päihteiden ja ilkivallan parissa. Tästä huolimatta kyseisestä nuoresta miehestä kasvoi myöhemmin kirjailija, jota lukijat sekä musiikin ystävät rakastivat ja joka voidaan laskea suomenkielisen kirjallisuuden klassikoihin.

Larin-Kyösti syntyi 1873 Hämeenlinnassa ruotsalaisten vanhempien lapsena epätavallisen lämpimänä kesäkuun päivänä. Hänet kastettiin Karl Gustaf Larsoniksi. Larsonin vanhemmat olivat lähteneet paremman elämän perään Suomeen. Äiti oli köyhästä suvusta ja isän puolellakin oli kaikenlaista ylisukupolvista painolastia. Taloudellisista ongelmista ja ilmeisesti niiden laukaisemista mielenterveyden ongelmista kärsinyt ravintoloitsijaisä tappoi itsensä Larsonin ollessa 10-vuotias. Asiaa reposteltiin lehdistössä.

Kun Larson aloitti koulutaipaleensa suomenkielisessä valmistavassa koulussa 7-vuotiaana, hän ei puhunut suomea vielä kovinkaan hyvin. ”Vilkkaalla Gustaf Larsonilla – virallista nimeä alettiin nyt koulussa käyttää – tuotti kyllä vaikeuksia istua alallaan koulun lyhyidenkin oppituntien aikana”, kirjoittaa Eino Salokas. Koulunkäynti oli takkuista läpi koko koulupolun ja erityisesti matematiikka tuotti haasteita. Kirjailija on muistellut kokeneensa koulun kidutuslaitokseksi. 17-vuotiaaksi asti nuorukainen identifioi itsensä urheilijaksi, siinä hän oli hyvä ja siitä häntä kiiteltiin. Tuleva klassikkokirjailija joutui kertaamaan useita luokkatasoja ja valmistui ylioppilaaksi vasta 22-vuotiaana.

Larsonin elämä todistaa ‒ senkin lisäksi, että matematiikan kanssa kipuilevasta koululaisesta voi tulla yhteiskunnallisesti tärkeä toimija ‒ myös siitä, miten huonosti käyttäytyvässä nuoressakin piilee paljon arvokasta ja miten armollinen ote eksistenssiin voi poikia hyvää. Larsonin kirjailijanuraan vaikutti nimittäin vandalismi Hämeenlinnan yössä ja se mitä tästä seurasi. 19-vuotiaan nuorukaisen ja hänen ystäviensä päähän oli eräänä iltana pistänyt ”synkän pessimististen ajatusten kohottamiseksi hankkia ’parempaa juotavaa’ oluen lisäksi. (—) Seurasi sitten naapuritalon (—) katupeilin tervaaminen, remuisa kävely iltapimeillä, pistäytyminen ’Olvi-Siinan’ anniskelussa, tappelua sällien kanssa Tähtipuistossa”, kertoo Salokas. Tämän huliganismin seurauksena Larson erotettiin koulusta neljäksi kuukaudeksi sekä passitettiin Hämeenlinnasta maalle. Tässä vaiheessa Larson olisi halunnut lopettaa koulunkäynnin ja ryhtyä näyttelijäksi, mutta hänen äitinsä vastusti tätä boheemia suunnitelmaa tiukasti. Maaseudulla Tuuloksessa Larson tutustuikin sitten kyläelämään ja kansanihmisiin, kansantarinoihin ja -lauluihin, joihin ihastui. Salokkaan mukaan Larsonille, josta oli tullut Hämeenlinnassa törttöiltyään ”merkitty mies”, teki hyvää päästä maaseudulle hyväntahtoisten ja hilpeiden ihmisten seuraan.

Oleskelu Tuuloksessa vaikutti Larin-Kyöstin tuotantoon muun muassa siten, että Kyösti Larsonin nimellä julkaistu esikoisteos, kiitelty myyntimenestys Tän pojan kevätrallatus -runokokoelma (1897), ammentaa monin tavoin kansanlauluista. Larson julkaisi muitakin kansanlauluperinteeseen viittaavia runokokoelmia. Hänen runoistaan myös sävellettiin lauluja enemmän kuin kenenkään aikalaisrunoilijan, ja näiden laulujen, kuten ”Heilani on kuin helluntai”, ajateltiin usein olevan autenttisia suomalaisia kansanlauluja, niin kauniin kansanomaisilta ne vaikuttivat. Juhani Niemen mukaan nuoren Larin-Kyöstin varhaisrunoudessa on havaittavissa myös tarkkanäköisiä sosiaalisia havaintoja. Runoissa nousee esimerkiksi esiin se, että ihmisillä ei ole samanarvoisia lähtökohtia.

Vaikka Larin-Kyöstiä mainostetaankin Niemen elämäkerran takakannessa ”suomalaisista suomalaisimpana ja hämäläisistä hämäläisimpänä”, Larin-Kyösti koki itse elävänsä kahden kulttuurin välissä, vaikka Suomella olikin ilmeisesti tärkein paikka hänen sydämessään. Larin-Kyöstin elämää ja toisaalta nykyaikaa pohtiessa tuleekin mieleen, miten kieli ja sen käyttäminen vaikuttavat maailmaan. Ehkä Larin-Kyöstin ja monen tämän päivän nuoren kohdalla olisi rakentavampaa puhua toisen polven suomalaisista, eikä toisen polven maahanmuuttajista. Sanat eivät ole merkityksettömiä, varsinkaan identiteettien kohdalla. Monikulttuurisen identiteetin merkitystä Larin-Kyöstin elämässä korostaa Niemi itsekin, joka aloittaa koko elämäkertansa seuraavalla lainauksella Larin-Kyöstin teoksesta Etsijän tarina (1901):

Juhani Niemi 2016: Larin-Kyösti. Kansanlaulaja ja kosmopoliitti. Karisto, Hämeenlinna.

Eino Salokas: ”Larin-Kyöstin elämä ja nuoruudenrunous vv 1873–1923”. Eino Salokkaan arkisto, SKS:n arkisto.

Anu Castenada 2017: ”Sanoista teoiksi – Miten maahanmuuttoon liittyvä terminologia luo todellisuutta ympärillämme?” Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti. 3/2017.

Minna Harmaala, Helsingin Uutiset 20.11.2023: ”Miksi Suomessa syntyneistä puhutaan maahanmuuttajina? Suomi voisi ottaa oppia Kanadan kielenkäytöstä.”