Mukaan ottamisesta poisjäämiseen

Kun Romaniasiain neuvottelukunta vuonna 2014 myönsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle Paarkiba (”Kiitos”) -tunnustuksensa, mainittiin palkinnon perusteluissa SKS:n työ ”romanien kansanperinteiden sijoittamiseksi osaksi kansallista kulttuuriperintöä”. Vaikka mainittu sijoittaminen näkyykin erityisesti arkiston toiminnassa haastatteluaineistojen keruina, on myös julkaisemisella, kirjallisuuden edistämisellä kuin myös tutkimushankkeilla ollut tärkeä roolinsa.

Kolikon toinen puoli on se osa tarinaa, joka on tutumpi romaniväestön keskuudessa. Tässä kertomuksessa painotetaan omaa halua olla mukana säilyttämässä omaa kulttuuriperintöään. Se, mikä arkiston suunnasta voi näyttäytyä mukaan ottamisena tai poisjättämisenä, voidaan toisesta suunnasta katsottuna tulkita mukaan menemisenä tai poisjättäytymisenä.

Näkyvä käänne tapahtui 1960-luvulla, kun Kansanrunousarkisto ryhtyi tallentamaan äänittämällä romanihaastatteluja. SKS:n asiakirjat ja muistitieto kertovat, että arkiston ja romaniväestön kontaktien välittäjäksi oli tarjoutunut Mustalaislähetys ry. (nyk. Romano Missio ry.) ja sen toiminnanjohtaja Veikko Piirainen. Piirainen kirjoitti Helsingin Sanomissa 29.11.1966 yleisönosastossa vetoomuksessaan ”Mustalaisten kansanperinne” seuraavasti: Niin kiitettävän laajaa ja tehokasta kuin onkin kansanperinteen tutkimus maassamme, on siinä kuitenkin eräs paha puute; mustalaisten kansanperinne on meillä kokonaan tutkimaton alue. Viitattuaan ensin 1960-luvun alussa aloitettuun romanikielen tutkimuksen ja sanakirjan laadintaan, Piirainen jatkaa: Mutta mustalaisten vanhat tarinat, runot, laulut, häviämässä olevat vanhat tavat, uskomukset, vaateparret, hevoskaupat, jne. kaikki ne ovat tutkimatta. Vetoomus päättyy sanoihin: Mustalaislähetys, jolla on myös runsaasti kontakteja mustalaisiin, on puolestaan valmis tukemaan kansanperinteen tutkimista ja antamaan siihen apuansa.Piirainen myös vakuuttelee, kielentukija Pertti Valtosen kokemuksiin viitaten, että mustalaiset suhtautuvat kaiken vanhan, myös kielen tallettamiseen ja tutkimiseen myönteisesti. Piiraisen ilmaisemaan huoleen reagoi SKS:n pääsihteerinä toiminut Urpo Vento. Suhteiden ja kontaktien luonti alkoi, ja pari vuotta myöhemmin asiaan tarttuivat todenteolla SKS:n arkistolaiset Pekka Laaksosen johdolla.

Vaikka jonkinlainen alkupiste arkiston ja romaniväestön yhteistyölle on ehkä paikannettavissa tähän pisteeseen, oli jo sitä ennen tapahtunut yhtä ja toista. Arkistossa perusperiaate näyttäisi olleen se, että tarjotut romaniperinteen ja -kielen käsikirjoitusaineistot otettiin kyllä vastaan ja säilytettiin, mutta varsinaiseen romanien perinteen keruuseen ei arkistossa ennen 1960-lukua ryhdytty. Varsinaisen romaniperinteen ja -kielen aineistoiksi tunnistettujen aineistojen ohella SKS:n arkiston aineistoissa romanitaustaiset kertojat ja ”mustalaisuus” voivat olla kuitenkin monilla muillakin tavoin mukana. Romanitaustaiset kertojat voivatkin olla kertomassa oman taustansa ja kulttuurinsa lisäksi myös mistä tahansa muusta. He voivat esiintyä varsinaisina kertojana tai kertojien nimeltä mainittuina informantteina sekä muuten vain kerronnan aiheena tai sanallisena viittauksena tai vertauksena. Voidaan olla myös melkoisen varmoja siitä, että informantin etnistä romaniutta ei ole aina edes merkitty henkilö- tai esitietoihin. Nimienkään perusteella ei voida varmuudella määritellä kertojien etnisyyttä. Ja esiintyypä keruukyselyiden vastaajana myös nimimerkki ”Suomen romani”.

Tarina romanien mukaan ottamisesta ja poisjättäytymisestä eri vivahteineen  on siis monisyinen. Asiaa voi havainnollistaa Suomen Kansan Vanhat Runot -aineiston avulla. Mustalais- ja mustilais-sanojen hauilla aineistosta löytyy kolme nimeltä mainittua romanitaustaista informanttia sekä muutama ”mustalainen” ja ”mustalais-akka”.

Mukana on esimerkiksi kansanperinteen kerääjä Lilli Liliuksen vuonna 1888 Hartolassa Gustaf August Borgilta tallentama loitsu. Liliuksen informantin romanius tulee mainituksi kuin ohimennen, eikä Lilius palaa siihen myöhemmin millään tavalla keruumatkaa esitellessään. Liliuksen tehtävä oli kerätä satuja, mutta hän merkitsi muistiin myös muta perinnettä – Bergin tapauksessa siis myös loitsun. Romani-informanteilta onkin SKVR:ssa nimenomaan loitsuja. Näin myös Antti Valven vuosina 1910−1911 tallentaman ilomantsilaisen August Herman Bergin keräelmästä päätyi loitsuja SKVR:hin. Sörnäisten vankilassa tehdyt muistiinpanot sisältävät – Berg oli hevosmies ja kuohari – runsaasti hevoseen liittyvää perinnettä. Muusta SKVR-aineistosta poikkeavana nousee esiin loitsu, jonka aiheena on ”todistajan lumoaminen käräjillä”. Oliko loitsu-painotukseen syynä se, että romanit tunnettiin nimenomaan taikakeinojen haltioina vai se, että he halusivat olla mukana nimenomaan loitsujen taitajina, jää epäselväksi.