Moukka-Hoona tulee ja karvaukko vie

Kansanrunousarkisto lähetti  1930- ja 1960-luvulla vastaajaverkolleen  yhteensä 21 Kansantieto-kyselylehteä, jotka sisälsivät 154 henkisen kansankulttuurin aihetta. Listaa on hauska silmäillä. Moni otsikoista on tuttu, arvattava tai tylsäkin, mutta jotkut lyövät yhä ällikällä vanhan folkloristinkin.  Mielikuvitusta kiihottavat esimerkiksi:

Lyömättömin on kuitenkin  Moukka-Hoona tulee ja karvaukko vie.  Otsikon alta löytyy tiedustelu kansanomaisista lastenpelottimista. Kansantieto 17/1964 jäi viimeiseksi arkistonjohtaja Lauri Simonsuuren toimittamaksi. Hänen mukaansa ”kansanomaisen lastenkasvatuksen parhaita tehokeinoja ovat näihin asti epäilemättä olleet monenmoiset pelottelut ja uhkaukset, joiden avulla lasta on opetettu ja ohjattu, kielletty ja varoitettu”.  Kyselylehti ilmestyi viisi vuotta YK:n lapsen oikeuksien julistuksen jälkeen. Itse olisin 1964 lukeutunut otollisiin peloteltaviin.

Perinne oli tuolloin hyvässä muistissa ja vastauksia saatiin yli sadalta aikuiselta, pelotteiden määrän vaihdellessa yhdestä pariinkymmeneen. Yhdessä vanhemman aineiston kanssa voidaan jo puhua  tuhannesta tavasta varjella lapsosten turvallisuutta.

Sukupolvesta toiseen on hallittu kirjo yliluonnollisten tai muuten outojen kuvatusten nimiä – sellaisia kuin Ento, Hämäräjäärä tai Kuohari – ja keksitty itse lisää. Ekosysteemi on ollut pullollaan kipeää tekeviä eläimiä, kuten  sittapörriäiset, hurtta tai kurppa. Tottelemattomuudesta on nimetty joukko mojovia sanktioita: vaikkapa ketunraudat, käppyrä kieli tai rupia takapuoleen.

Kaivomörkö nykäisi kaivoon, jos erehtyi kapuamaan kaivon kannelle, ja silloin jäi mörön kölliksi. Moukka-Hoona asusti kaivossa Kirvussa, eikä sitä sopinut mennä kaivon runnista katsomaan. ”Kerriäjä-ukkoloi” liikkui puolestaan Raudussa, ja ne panivat pussiinsa itkevät lapset. Keskisuomalaisella Hakoleualla oli koiramainen, alati haukotteleva suu, ja olio vei tien varresta metsän peittoon lapset, jotka olivat luvatta kylässä iltasella. Savonlinnassa Juortana tuli kimppuun, jos ei menty ajoissa nukkumaan.

Känkäräinen kidutti ja tappoi Kalannissa, vääntäen pahantekijän niskat nurin, leuan selän taakse. Pielisjärveläisiä vaani haltia Lollakupa, joka nappasi järven rantaan omin päin uskaltautuneet naperot. Myllykehno saattoi napata ulosmenijän Kuusamossa, ja sitä piti lepytellä jauhoilla ja sytykkeillä. Nakkilassa taas asusteli kylän lähellä Pökö, joka tyytyi  yleensä oleilemaan itsekseen pensaikossa, mutta teki itseään tykö, jos lapsi oli tottelematon.

Susi oli ihmiselle susi, ja huolimattoman lapsen tavarat ajautuivat hukan teille. Karhukin saattoi tulla vastaan jo riihen nurkalla. Jos lapset eivät antaneet Pohjois-Karjalassa kammata tukkaansa, niin viki eli täi vei järveen. Kiikalassa täit väänsivät hiuksista köyden ja vetivät lapsen takaperin jokeen.

Tietenkään ei sopinut varastaa. Viisaus Koivistolta kuului: ”Varas hirtetää, perse tervataa, pää pannaa aijan rakkoo ja varkaan säkki poltetaa.” Jos lukeminen ei sujunut tai maistunut, uhattiin vielä 1930-luvulla panna lapsi lukukinkereillä jalkapuuhun. Leivän paiskojalle sanottiin, että Jumala taivaassa näkee sen ja pudottaa kuuman kiven lapsen päähän. Jos leivän kanssa söi huttua (siis turhaan toista viljatuotetta), ilmoitettiin vietävän linnaan.

En ehkä suosittelisi lastenpelotusten kortistoa oppimateriaaliksi nykyvanhemmille, vaikka se on arkiston tutkijasalissa vain metrin päässä päivystäjän pöydästä. Lastenpelotukset on sijoitettu leikkikortiston jatkeeksi, ja moni pelottelija varmaan olikin mielestään leikkisä. Pelko vaihtui viihteeksi, kun peloteltu varttui ja antoi vahingon kiertää pienemmille, tai aikanaan omille lapsilleen. Toki vaarat uhkasivat oikeastikin, ja huolestunut kasvattaja arveli tarkoituksen pyhittävän kyseenalaisetkin keinot.

Mitä tästä karmean-hupaisasta perinteestä on jäljellä maailman turvallisimmassa ja vakaimmassa maassa? Pelottaako, ja kuka pelottelee? Ykköspetoja ovat punkit. Hammaspeikot ovat väsähtäneet ja tontut lähes pannassa. Näkkiä ei varota, vaan sitä syödään tai käytetään varmuusvälineenä.  Linnanmäki joutui vetämään kauhuteemaviikon mainoskuvan pois, koska se pelotti lapsia. Säikytteleviä klovneja ilmaantui toisaalta muoti-ilmiönä aikuistenkin harmiksi viime vuonna, vailla hupia saati pedagogista pohjaa.

Huppupää pimeässä saattaa olla ymmärrettävämpi uhka kuin hermostuva markkina tai provosoituva valtionjohtaja, nuo meille päivittäin maalaillut uskomusolennot. Outoon ulkonäköön tai vieraaseen alkuperään liittyvät epäluulot ja yleistykset ovat vanhasta kansantietoudesta tuttua ainesta. Sieltä voi toisaalta oppia, ettei pelko ennenkään vähentynyt pelkäämään yllyttämisestä.