Mureneva kaanon ja muita ajatuksia Lönnrotin käsikirjoituksista

Jokaisen arkistoaineiston muodostumisessa on omat historialliset ja käytännölliset vaiheensa. Elias Lönnrotin tuottama aineisto alkoi muotoutua vähitellen Lönnrotin elinaikana. SKS:n arkiston Lönnrotin käsikirjoitusaineisto eli Lönnrotiana-kokoelma muodostuu Elias Lönnrotin kirjallisesta jäämistöstä, eli Lönnrotin elinaikanaan tuottamista ja tallettamista käsikirjoituksista, jotka hän testamenttasi 27.4.1882 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Testamenttiin tehtiin lisäys Lönnrotin viimeisinä elinviikkoina (8.3.1884, Lönnrot kuoli 19.3.1884). Lisäys antoi hänen asioidensa hoitajalle Carl Gustav Borgille valtuudet käydä läpi käsikirjoitusaineisto ja kirjeenvaihto sekä hävittää tarpeeton, vähemmän sopiva aineisto, erityisesti koskien yksityistä kirjeenvaihtoa (Lna 269; Majamaa 1990, 582).

Lönnrotin käsikirjoitusaineiston järjestämiseen ovat vaikuttaneet SKS:n arkistossa eri aikoina työskennelleet henkilöt. C. G. Borgin aloittama aineiston ryhmittelytyö jatkui A. A. Boreniuksen, Julius ja Kaarle Krohnin, A. R. Niemen, E. A. Tunkelon sekä myöhemmin Raija Majamaan toimesta. Aarne Anttilan Lönnrot-elämäkerran (ilm. 1931, 1935) aikana käsikirjoitusaineisto järjesteltiin pääosin ja samalla sen nimi “Lönnrotiana” vakiintui. (Anttila 1935, 387–388.) Lönnrotiana-kokoelma sisältää yksiköt 1–430 (ulos lukien kirjeet sekä Lönnrotin tytärten ym. Lönnrotin jälkeen muodostetun aineiston), joista numerot 1–30 ovat kuuluneet perinnekokoelmaan (nyk. perinteen ja nykykulttuurin kokoelma), loput kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmaan. Aineiston jakaminen kahteen eri kokoelmaan, jotka usean vuosikymmenen ajan sijaitsivat myös fyysisesti eri paikoissa (KRA ja KIA), on määritellyt paitsi ymmärrystä aineistosta, myös sen kuvailua, käyttöä, tutkimusta ja arvostusta.

Olemme revisioineet koko Lönnrotiana-kokoelmaa vuodesta 2022 alkaen tarkoituksena tarkistaa, uudelleen järjestää ja täydentää aineistotietoja, eritellä Lönnrotin arkisto (Lönnrotin itsensä tuottama aineisto) muusta kokoelmasta sekä tutkittuun tietoon pohjautuen kontekstualisoida aineistoa suhteessa Lönnrotin elämään ja toimintaan (ks. Hämäläinen & Soiniola 2024; ks. myös Hämäläinen 2024). Revisioinnin yhteydessä on käynyt ilmi, että Lönnrotin kansanrunomuistiinpanot numeroissa 1–30 sisältävät sinne kuulumatonta aineistoa, muiden henkilöiden tuottamaa aineistoa ja kopioita, sekä aineistoa, jonka yhteys kansanrunoihin on hatara (ks. myös Perttunen 1976, 1–4, 63, 89).

Avaamme seuraavaksi Lönnrotiana 1–30 -aineistoa, joka sisältää Lönnrotin keruumatkoillaan (1828–1844) tallentamat kansanrunot. Aineisto on osa SKS:n arkiston vanhinta ja arvokkainta tähtikokoelmaa. Aineisto on luokiteltu perinnelajeittain, mikä oli pitkään perinnearkiston, entisen kansanrunousarkiston, aineistojen järjestämisperiaate (Laaksonen & Saarinen 2004). Lönnrotianan aineistoluokittelun taustalla vaikuttavat myös tutkimushistorialliset käänteet, kuten perinteen tekijättömyys ja kollektiivisuus sekä SKS:n keskeiset varhaiset hankkeet, Kalevalan toisinnot ja Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR). Lönnrotin tallentamat kalevalamittaiset runomuistiinpanot on erotettu muusta Lönnrotiana-kokoelmasta ja järjestetty eri lajien avulla osaksi niin sanottua suullista perinnettä.

Lönnrotianan numerot 1–30 selvitettiin vuoden 1970 alkaneessa arkiston projektissa “Kalevalamittaisen muinaisrunouden tutkimus”. Hankkeessa keskityttiin erityisesti SKVR-teossarjasta ulkopuolelle jääneeseen julkaisemattomaan aineistoon. Kaisa-Marja Perttunen laati selvityksen Lönnrotiana 1–30 -käsikirjoitusaineistosta ja viittaa sen johdannossa aineiston epätarkkuuteen ja osin järjestämättömyyteen todeten, että “tutkimus edellyttää laajoja esitöitä, käsikirjoitusten puhtaaksikirjoitusta, kokoelmien inventointia, karkeaa järjestämistä ja luokitusta sekä luetteloiden ja hakemistojen laatimista” (Perttunen 1976, 1.) Perttunen laati selvityksensä 1976, tämän jälkeen Lönnrotiana-aineiston numerot 1–30 ovat jääneet ilman systemaattista järjestämistä, inventointia tai hakemistoja.

Esitämme seuraavaksi muutamia havainnollistavia esimerkkejä Lönnrotiana-aineiston numeroista 1–30.

Lönnrotianan numero 1 on arkistossa kuvailtu seuraavasti:

“Kalevalamittaisia runoja ja loitsuja ym. Sidos sisältää 11 osaa (a-k), jotka on numeroitu juoksevasti 1–457 (perinneyksiköt). Runojen keruupaikat pääasiallisesti SKVR:n mukaan.”

Kuvailutiedot antavat melko ylimalkaisen kuvan aineistosta, jossa on 11 eri yksikköä (a–k) ja yhteensä 457 runomuistiinpanoa (ks. myös Perttunen 1976, 4). Kun aineistoa erittelee tarkemmin, käy ilmi, että vain viisi vihkoa 11:sta sisältää Elias Lönnrotin käsialalla kirjoitettuja runomuistiinpanoja. Kalevalamittaisten runojen ja loitsujen lisäksi aineistokokonaisuudessa on riimillisiä lauluja, matkakertomuksen tekstiä sekä Lönnrotin työstämä kirjallinen työ, Kantele-vihkon viides osa, sen käsikirjoitus.

Aineistossa on runsaasti loitsumuistiinpanoja. Arkiston kuvailutietojen mukaan erityisesti numerot 20–28 sisältävät runsaasti loitsuja. Kyse ei kuitenkaan ole ainoastaan ja puhtaasti alun perin suullisten loitsujen transkriptioista, vaan usein pitkälle toimitetuista ja puhtaaksikirjoitetuista käsikirjoitusversioista, jotka kuuluisivat Lönnrotin kirjallisten töiden kokonaisuuteen. Pääosin Lönnrot toimitti käsikirjoitusaineistoa Suomen kansan muinaisia loitsurunoja -teosta (1880) varten.

Loitsujen kirjallisen toimitustyön lisäksi numerot 1–30 sisältävät Kantelettaren (1840) esipuheen katkelman (Lna 18) sekä Kantelettaren ensimmäisen luonnoksen (Lna 29a). Kantelettaren esipuhe on harvoja Lönnrotin teoreettis-poeettisia tekstejä ja sitä on pidetty yhtenä tärkeimmistä romantiikan ajan suomenkielisenä kirjoituksena (mm. Karkama 2001, 202). Vaikka käsikirjoituksen teksti on lyhyt (ks. kuva 3), on sen merkitys paitsi tekstikriittisesti myös Lönnrotin ajattelun ja kirjallisen toimitustyön kannalta olennainen. Katkelma on kuitenkin jäänyt aineistoa lukevilta huomaamatta (ks. kuitenkin Kaukonen 1984) eikä se ole ollut perinnelajeihin keskittyvässä suullisen perinteen tutkimuksessa edes relevantti.

Lönnrotin aineistokokonaisuuden numerot 1–30 piilottavat sisäänsä myös hämmästyttävän paljon muiden toimijoiden kirjoittamaa aineistoa (ks. myös Perttunen 1976, 61). Yleensä käsiala paljastaa, onko aineisto Lönnrotin tuottamaa. Toisinaan aineistossa on viitteitä tai jälkikäteen lisättyjä merkintöjä liittyen aineiston tuottamis- tai luovutusaikaan. Esimerkiksi numero 9 ei sisällä lainkaan Lönnrotin käsialaa. Lönnrot lahjoitti tämän aineiston osana omia aineistoja vuonna 1872. Aineisto on liitetty luultavasti Lönnrotin kuoleman jälkeen osaksi Lönnrotiana 1–30-kokonaisuutta. Vuonna 1872 Lönnrotin lahjoittamat aineistot ovat todennäköisesti A. A. Boreniuksen aloitteesta tulleet SKS:aan, sillä Borenius oli käynyt kysymässä Kalevalan käsikirjoituksia Lönnrotilta (Perttunen 1976, 7). Samankaltaisia aineistoja on vuoden 1872 luovutuksesta arkistoitu joko itsenäisiksi yksiköiksi tai osiksi muita kokoelmia.

Lönnrotiana-kokoelma on eri aikoina järjestetty erilaisten tutkimusintressien ohjaamina (ks. myös Hämäläinen 2024). Suurin mielenkiinto on alun alkaen kohdistunut SKS:ssa jo 1800-luvulla alkaneeseen Kalevalan toisinnot -hankkeeseen ja Lönnrotin kalevalamittaisiin kansanrunomuistiinpanoihin, joista suuri osa on julkaistu SKVR-kirjasarjassa (1908–1948, 1997). Tähän myös liittyy Kaisa-Marja Perttusen selvitys, jonka tarkoituksena oli tarkastella, mikä osa Lönnrotiana 1–30 -aineistosta on jäänyt SKVR-julkaisun ulkopuolelle.

Lönnrotianan revisiointityössä haastavin ja tärkein osa on tunnistaa ja uudelleen järjestää laajasta kokoelmasta se, mikä on Lönnrotin itsensä tuottamaa aineistoa. Työn aikana aineiston luokittelun konteksti ja yhteys on osoittautunut hataraksi. Myös Lönnrotiana itsessään on arvoituksellinen, sillä tiedot sen järjestämisestä ja eri ajankohdista sekä aineiston järjestäjistä ovat puutteelliset ja jopa keskenään ristiriitaiset. Huolimatta esimerkiksi Perttusen (1976) seikkaperäisestä selvityksestä sekä usean varhaisemman tutkijan (Krohnit, Borenius, Relander, Haavio, Kaukonen jne.) analyyseistä, vaikuttaa siltä, että Lönnrotianan numerot 1–30 ovat jääneet osin lukijoiden katveeseen. Lisäksi Lönnrotiana-kokoelman loppuosasta tai osasta siitä ei vastaavanlaista selvitystä ole koskaan tehty (ks. kuitenkin Majamaa 1990–1995). Lopulta koko Lönnrotianan (1–430) osalta on jopa epäselvää, onko sitä käyty koskaan kokonaisuudessaan läpi ennen kuin osia aineistosta on alettu järjestää. Elias Lönnrotiin liitetty käsikirjoitusaineisto on kasvanut arvoa ilman että sitä on alun perin harkiten määritelty tai aikojen saatossa kriittisesti tarkasteltu.

Tässä blogissa tarkastellun Lönnrotiana 1–30 läpikäynti on herättänyt kysymyksen, mikä oikeastaan on kaanon ja “aito” suullinen kansanruno, kun puhutaan Lönnrotin käsikirjoitusaineistosta. Kuten Kaisa-Marja Perttunen (1976, 4) muun muassa toteaa, “Lönnrotiana-numeron sisältämä aines saattaa olla kokoonpano eri runoista – –”. Tämänhetkinen revisiointityö ei anna vastauksia kaikkeen, mutta paljastaa oppihistoriallisia vinoumia, SKS:n historiaa, yksityisten henkilöiden toiveita, arkiston resursseja ja arkistoaineiston muotoutumista erilaisten paradigmojen ohjaamana. Työn lopputuloksena muodostetaan Lönnrotin arkisto, joka sisältää Lönnrotin itsensä tuottaman aineiston ja aineiston systemaattisen, temaattisen luokittelun.

Anttila, Aarne 1931. Elias Lönnrot. Elämä ja toiminta I. Helsinki, SKS.

Anttila, Aarne 1935. Elias Lönnrot. Elämä ja toiminta II. Helsinki, SKS.

Hämäläinen, Niina 2024. Tarkkaan ja valikoiden – Näkökulmia Elias Lönnrotin arkistoaineistoihin. Teoksessa Hanna Karhu, Katri Kivilaakso & Viola Parente-Čapková (toim.), Tutkimuspolkuja yksityisarkistoaineistoihin. Aineistot historian, kulttuurin ja kirjallisuuden tutkimuksessa. Helsinki, SKS.

Hämäläinen, Niina & Soiniola, Tarja 2024. Lähteiden äärellä. Havaintoja Lönnrotin arkistosta. Vähäisiä lisiä -blogi, 20.2.2024, SKS. https://www.finlit.fi/ajankohtaista/uutiset/lahteiden-aarella-havaintoja-lonnrotin-arkistosta/

Karkama, Pertti 2001. Kansakunnan asialla. Elias Lönnrot ja ajan aatteet. Helsinki, SKS.

Kaukonen, Väinö 1984. Elias Lönnrotin Kanteletar. Helsinki, SKS.

Laaksonen, Pekka ja Saarinen, Jukka 2004. Arkiston avain. Kansanrunousarkiston kortistot, hakemistot, luettelot, lyhenteet. Helsinki, SKS.

Majamaa, Raija (toim.) 1990–1995. Elias Lönnrot. Valitut teokset 1–5. Helsinki, SKS.

Perttunen, Kaisa-Marja 1976. Lönnrotiana 1–30. Selvitys Elias Lönnrotin käsikirjoituskokoelmasta. Suomi 121:1. Helsinki, SKS.