Pääsinpäivänä eetterissä

Lukiovuosina 1970-luvulla kuulin tositapauksen lähipitäjän papista. Tämä oli jutellut kevättalvisena päivänä kylällä erään isäntämiehen kanssa. Kirkkoherra totesi isännälle vakavasti, että pian ovat taas edessä ne valvojaiset. Toinen nyökytteli ja tapaili: ”Niinpä niin, pääsiäinen…” Johon kirkkoherra: ”Ei ei, minä kyllä tarkoitin jääkiekon MM-kisoja.”

Jälkimmäiset valvojaiset ovat nykyään myöhemmin kuin jäiden lähtö, mutta edelleenkin kiekko- ja pääsiäistapahtumilla on paljon yhteistä. Molemmat ovat taattuja kevään merkkejä, vaikka niiden päivämäärät vaihtelevatkin vuosittain. Molemmat ovat omalla alallaan kauden huipentumia, ja niitä varten rakennetuissa pyhäköissä tarjoutuu mahdollisuus hartaudenharjoitukseen ja vapauttaviin ilon hetkiin. Mutta aina riittää keskustelua myös väkivallasta ja kärsimyksen ongelmasta.

Kansanrunousarkiston työntekijöiltä odotetaan valmiutta vastata kaikenlaisiin perinneaiheisiin kysymyksiin, esimerkiksi vuotuisjuhliin liittyviin. Tämä on ymmärrettävä toive ja sitä täytetään parhaalla taidolla, yhteistyössä kirjaston kanssa. Valmistakin materiaalia on painettuna ja kotisivulla, mutta toki on eri asia, että joku oikeasti vastaa.

Joitakin vuosia sitten ystävällinen toimittaja soitti läntisestä alueradiosta. Aiheena oli pääsiäinen, josta tarvittiin puhelinlausunto suorassa lähetyksessä. Kysymykset kuulemma niin peruskamaa, että niihin vastaaminen sujuisi suuremmitta valmisteluitta. Jäin odottamaan soittoa, joka tuli täsmälleen sovitulla minuutilla. Välimusiikin soitua loppuun tervehdimme, ja minulle esitettiin ensimmäinen kysymys: ”Millainen sää siellä Helsingissä on ?” Katsoin ikkunasta ulos ja osasin jotenkuten vastata. Seurasi toinen kysymys:

”Mikä se on, se pääsiäisen perinne?”

Eetterissä oli hiljaista, mitä radiossa ei saisi tapahtua. Kysymys oli hyvä, mutta arkistotutkija oli odottanut pienempiä viipaleita pureskeltaviksi, ei koko omenan työntämistä kurkkuun. Kuulijat päästi lopulta piinasta käheä parkaisu: ”Kristuksen ylösnousemus!” Pikkuhiljaa keskushermostosta kapusivat äänihuulille myös Egyptin orjuus, happamaton leipä, pajunkissat, kanojen muniminen ja luonnon herääminen. Ja lopulta se, että moni lähtee katsomaan miten kesämökki on talvehtinut.

Jokainen on onneksi omien juhliensa paras asiantuntija ja perinteidensä arvioija. Pääsiäisessä on mukavaa ainakin pitkät pyhät, jouluakin pitemmät ja joka vuosi yhtä pitkät. Näihin päiviin jää myös tilaa, henkistä tilaa, jota voi täyttää kirkosta, lapsuudenkodista tai alakoulusta tutuilla aineksilla – tai yhtä hyvin jättää täyttämättä. Tätä juhlaa ei tarvitse paeta kaukomaille eikä korostaa sen viettämättä jättämistä. Toisaalta juhlatunnelma saapuu vähällä vaivalla. Monelle riittää kevään haistelu, maan tuoksu.

Pieninä minä ja isotsisarukset päätimme usein pääsiäisemme viemällä rairuohon kanalaan. Navetan lämmössä seurasimme ilahtuneina, miten ylipitkäksi rehahtanut pehko katosi parempiin nokkiin. Todellisille tarvitsijoille, ulospäästöä odotellessa.