Romanien kulttuuriperintö -hanke päättyy, työ jatkuu

Maanantaina 26.11.2018 vietimme Romanien kulttuuriperintö -hankkeen päätösseminaaria SKS:n juhlasalissa. Kolmen vuoden aikana hankkeessa on edistetty romanien henkilö- ja yhdistysarkistoista sekä kansanperinteestä muodostuvan kulttuuriperinnön tallentamista, tuntemusta ja näkyvyyttä. Hankkeen ovat toteuttaneet Romaniasiain neuvottelukunta (RONK), Kansallisarkisto (KA) ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS). Hankkeen nettisivuilla Suomen romanien arkisto – Finitiko kaalengo arkiivos toimintaan voi tutustua tarkemmin.

Päätösseminaarin keskusteluja yhdistävinä aiheina olivat yhteistoiminnan eri muodot, romanien ja heidän kulttuuriperintönsä näkyvyyden kysymykset sekä näihin liittyvät vallan ja vastuiden määrittelyt. Miten toimia yhteisesti sovittujen tavoitteiden hyväksi niin, että kaikki osapuolet kokevat olevansa kuultuja ja arvostettuja? Miten toimia vähemmistön kulttuuriperinnön vaalimiseksi hyödyntäen olemassa olevia muistiorganisaatioita ja rakenteita? Miten lisätä romanien kulttuuriperinnön näkyvyyttä osana suomalaista muistiorganisaatioiden infrastruktuuria?

Kuten seminaarin alustuksista ilmeni, arkistohankkeessa vastauksia haettiin keskittymällä toimintaan ruohonjuuritasolla: järjestettiin tapahtumia, mentiin mukaan tapahtumiin ja kutsuttiin ihmisiä kylään, rekrytoitiin työvoimaa RONKin avulla, luettelointiin ja järjesteltiin aineistoja, käytiin luennoimassa Helsingin yliopiston romanikielen ja kulttuurin oppiaineessa sekä valmistauduttiin romanien kulttuuriperintöaineistojen asianmukaiseen näkyvyyteen AHAA-hakemistopalvelussa. Hankkeen aikana arkistoihin tallennettujen aineistokokonaisuuksien luettelointitiedot ovat jatkossa saatavilla AHAA-palvelusta ja asiakaspalvelua aineistoista saa KA:n ja SKS:n asiakaspalvelupisteissä.

Hankkeessa tehtiin myös tutkimusta. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä oli se, miten SKS:n arkistoon tallennetut romaniaineistot ovat syntyneet sekä se, millainen keruu- ja tallennuspolitiikka niiden syntyä on ollut ohjaamassa. Keskeisenä ajatuksena oli hahmottaa romanitoimijoiden position muutoksia ”kerrotuista kertojiksi ja kerääjiksi” ja ”yleisen suomalaisen kansanperinteen” kertojista ”romaniperinteen” kertojiksi.

Arkistohankkeen kokemusten yhteenvedon ohella seminaarissa siirrettiin katsetta myös tulevaisuuteen. Aloitteen tähän oli tehnyt hankkeen ohjausryhmän jäsen sosiaalineuvos Väinö Lindberg. Tämä mielessä seminaariin oli kutsuttu mukaan alustajia museoalalta ja taiteen kentältä. Mukana olivat muun muassa Nurmeksen museo ja Helinä Rautavaaran museo sekä Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry:n ylläpitämä Kulttuuria kaikille -palvelu. Nurmeksen museon asema suomalaisten ammatillisten museoiden kentässä on siinä suhteessa poikkeuksellinen, että sen yhdeksi painopistealueeksi museoiden välisessä tallennustyönjaossa on määritelty romaniesineistön tallentaminen.

Marraskuussa ilmestyi yhdistysrekisteriin uutena toimijana Romanikulttuurin museon tukiyhdistys ry., joka myös esittäytyi seminaarissa. Toiminnan taustalla ovat elokuvantekijä Katarina Lillqvist sekä mestarikansanlaulaja Hilja Grönfors. Heidän töidensä ja henkilökohtaisten kontaktiensa pohjalta on vähitellen syntymässä näyttelykokonaisuus, jonka tukikohta on Helsingin Lapinlahdessa. Kesällä 2018 toiminta realisoitui Lasaretin Leiri – The Summer of Roma Culture in Lapinlahti -tapahtumakokonaisuutena, jossa katsottiin Lillqvistin animaatioita, keskusteltiin ja tutustuttiin romanien aineettomaan ja aineelliseen kulttuuriperintöön esimerkiksi tirripaistin ja ruokaan liittyvien tarinoiden muodossa.

Romaniesineistöä on tietysti koottu ja erilaisia näyttelyitä ovat olleet järjestämässä monet muutkin tahot. Eräästä tällaisesta hankkeesta olivat kertomassa Helinä Rautavaaran museon ja Suomen romaniyhdistyksen edustajat, kun he esittelivät Phuranengo drom – Vanhojen tie -näyttelyään, joka toivottavasti kiertää Suomen museoissa myös jatkossa.

Hanke- ja museoesittelyjen lisäksi kuultiin alustukset ammattitaiteilijuudesta romaniyhteisössä sekä romanien esittämisestä median kuvissa. Musiikin aineenopettaja ja yrittäjä Tiia Svart on tehnyt Taiteen edistämiskeskukselle selvityksen romanien taiteilijuudesta ja siitä, miten taideala voisi toimia laajemminkin romanityön tukena. Dokumentaristi ja vapaa kirjoittaja Carmen Baltzar avasi näkökulmia toisaalta kuvien käyttöön, toisaalta romanien kuvaamiseen: romanit näkyvät median kuvastossa lähes poikkeuksetta oman kulttuurinsa edustajina, eivät esimerkiksi bussikuskeina tai opettajina. Tervetulleena poikkeuksena Baltzar nosti esiin Stadi vs. Lande -tv-visailun, jossa kolmen hengen romaninuorten porukka oli mukana ilman eksplisiittisiä viittauksia romanitaustaansa. Sekä Svartin että Baltzarin viesti oli myös se, että romanitoimijat tulisi ottaa kulttuuriperinnön hankkeisiin mukaan tasavertaisina työkumppaneina, ei vain kulttuurinsa edustajina. Tämä edellyttää tasa-arvoisuutta niin työn vaatimusten, edellytysten kuin myös palkkauksen osalta.

Baltzarin puheet näkyvyydestä sopivat hyvin arkistohankkeen aikana hahmottuneisiin huomioihin siitä, miten romanien positiot arkistoaineistoissa ovat aikojen kuluessa muuttuneet. Ajatus antaa ajattelemisen aihetta myös museopuolelle: Tulisiko Suomessa olla romanimuseo? Vai tulisiko romanit saattaa osaksi perusnäyttelyitä kaikkialla Suomessa? Tulevaisuudesta ei tiedetä, mutta ainakin arkistohankkeen päätösseminaarin puheenvuorot loivat uskoa siihen, että raikkaat ja samansuuntaiset tuulet puhaltavat. Lopuksi listaan kolme arkistohankkeen tilaisuuksissa ja tapaamisissa romaneilta kuulemaani ajatusta, joissa riittää pohtimista jatkossakin: ”Ei mitään meistä ilman meitä”; ”Kohtaa ihminen, älä kulttuuria”, ”Ei me kaikki voida olla tangolaulajia!”.