Helmikuun toinen – Aamu, Lumi ja lauantai

Jokainen päivä ajaa useilla hevosilla. Otsikossa mainittujen lisäksi 2.2. nimipäiväänsä viettää nykyään myös Jemina. Ruotsinkielisten päivänsankari on Disa ja saamenkielisten Njáveš. On se myös valtakunnallinen kaksosten päivä ja amerikkalainen murmelin päivä, ja vanha kynttilänpäiväkin.

Mutta sitä ei kalentereissa näy, että vuosina 1999 ja 2009 suomalaisia pyydettiin pitämään toisena helmikuuta päiväkirjaa ja lähettämään tuotokset arkistoitavaksi. Molemmilla kerroilla tärkeänä apuna olivat sanomalehdet, koulut ja koulujen sanomalehtiviikko. Toisella kerralla päävastuun koko keruusta otti Kalevalaisten Naisten Liitto, kun SKS:n päärakennus oli remontissa ja toiminnot säästöliekillä.

Näitä päiväkirjoja on SKS:n arkiston hyllyillä ja palvelimella yhteensä yli kolmekymmentätuhatta kappaletta. Ne ovat hyödyttäneet usean tieteenalan tutkijoita, ja niistä on julkaistu kaksi kokoomateosta: Suomalaisen päivä (2001) ja Ihan hyvä maanantaiksi (2010).

Taas on kymmenen vuotta vierähtänyt, ja Suomalaisen päivä -kirjoitustapahtuma järjestetään nyt kolmannen kerran. Asianmukaisen tuuminnan jälkeen päivämäärä on päätetty pitää samana, joten tiistai- ja maanantaieepoksia täydentämään kerätään kertomuksia lauantaista 2.2.2019. Muutkin kuin suomalaiset ovat tietenkin tervetulleita osallistumaan. Aineisto kiinnostaa kaikkia jo ennen syntymistään.

Lauantaipäivässä on jotain kutkuttavaa. Monelle se merkinnee pitkää siirtymää arjesta pyhään taikka jotain olomuotoa näiden väliltä.

Valvetilaa, jossa päättynyt työviikko ei enää harmita eikä seuraava vielä huoleta. Kansa käy kaupassa ja siivoaa. Ja saunan lauteille kapuaa tietysti suurempi osa väestöstä kuin missään muualla; päivän nimenkin taustalla häämöttävät pesuun tai kylpyyn viittaavat muinaisskandinaaviset sanat. ”Hikinen päivä, sanoi Mäenpään faari kun oli saunapäivä”, tiesi kansakoulun lukukirja. Irwin Goodmanin ja Vexi Salmen klassikko Työmiehen lauantai (1965) oli kuusipäiväisen työviikon takia niin kiireinen, että viideltä mentiin saunaan ja kuudelta putkaan.

Ehkäpä nyt 24/7-yhteiskunnassa monessakin päiväkirjassa ollaan enemmän työssä kuin vapaalla viikonlopusta huolimatta.

Helmikuussa 1999 elimme Martti Ahtisaaren ja Paavo Lipposen EU-Suomessa, Clintonin ja Jeltsinin maailmassa. Helmikuussa 2009 vallitsi talouskriisi Tarja Halosen ja Matti Vanhasen valtakunnassa, Obama oli juuri astunut virkaansa ja Medvedev oli väliaikainen presidentti.

Helmikuussa 2019 meillä on Niinistö, Sipilä ja totuudenjälkeinen aika, mutta ilmastonmuutos on tosiasia. Muutummeko itse miksikään? Mitä yksi päivä kertoo?

Moni pitää päiväkirjaa muutenkin, jolloin tehtävänanto on helpohko: otetaan ja lähetetään helmikuun toisen päivän kohdalta palanen sellaisenaan tai hiukan kohenneltuna. Tällaisilta henkilöiltä vastaanotettiin tekstejä aiemmillakin kerroilla vielä loppuvuodestakin, jos tieto tavoitti heidät myöhässä. Toivottavaa on saada päiväkirja kuitenkin lähtemään kuun loppuun mennessä.

Toisten päiväkirjoja on hauska lukea, silloinkin kun se on sallittua – ja viimeistään silloin harmittaa, jos omaa ei ole tullut pidetyksi. Jos kuvaus päivästä on tehty tilaustyönä tai jonkun joskus luettavaksi, on vain hyväksyttävä, että tämä vaikuttaa syntyneen tekstin sisältöön.

Mutta tapahtuma-aikana otettuna ”kudosnäytteenä” yhden päivän päiväkirja on tarkempi ja tavallaan todempi kertomus elämästä kuin kokonainen kaukaa hapuileva omaelämäkerta. Molempia on kerätty ja lisää tarvitaan.

Jälkipolvet kiittävät joskus, tutkijat pian, me arkistossa jo etukäteen.