Kadonneet tiedostot, kansakunnan muisti

Kukapa ei olisi tätä kokenut: Joskus muutaman hetken, joskus päivän tai pahimmillaan kuukausien aherrus katoaa jonnekin bittiavaruuteen.

Ihminen on kantanut huolta muiston tallettamisesta ja hävittämisestä niin kauan kuin välineitä siihen on ollut. Yleensä tallettaminen ja hävittäminen on ollut verrannollisesti yhtä vaikeaa. Kun muistamiseen on tarvittu talttoja, sopivaa kiviainesta ja kirjoittamiseen erikoistunut ihmisryhmä, on muistoja hakattu kiveen harkiten ja valikoiden. Vaikka joskus joku aikalainen on voinut nakuttaa sekaan päiväkohtaisen huomion, vitsin tai solvauksen, suurin osa kiveen hakatusta tiedosta oli varmaksi ja arvokkaaksi tarkoitettua. Vastaavasti hävittämisessä oli nähtävä vaivaa: nimien ja kuvien pois nakuttaminen oli melkein yhtä työlästä.

Eläinten nahasta, papyruksesta, lumpusta ja puumassasta tehdyt kirjoitusalustat helpottivat muiston tallettamista ja nopeuttivat niiden hävittämistä. Antiikin Aleksandriassa ja tämän päivän Timbuktussa on voitu helposti tuikata kirjasto tuleen, kun on haluttu päästä eroon niiden sisältämästä sopimattomasta tiedosta. Samalla toissijaiseksi ja vähäpätöiseksi uskotut elämän yksityiskohdat tulivat aina vaan helpommiksi taltioida. Ei aikaakaan, kun niitä ryhdyttiin myös arvostamaan. Jokapäiväisyys alkoi näyttää usein merkittävämmältä kuin suurten ja mahtavien arvonimiluettelot, jotka toisella tavalla luettuina vaikuttivat poikkeuksellisen huonon itsetunnon ilmauksilta.

SKS on pitänyt olemassaolonsa ajan tehtävänään koota ja kerätä aiemmin huomiotta tai arvostamatta jääneitä muistoja ja puheita. Ensin ajateltiin, että tavallinen rahvas lauloi pirteissään tavalla, joka ansaitsi saman arvon ja huomion kuin sokean Homeroksen laulut yli kahden ja puolen tuhannen vuoden takaa.

Sitten keksittiin kiinnittää huomio kylän raitilta kuuluviin renkutuksiin, vaikka niitä ei voinut väittää muinaisrunoiksi ja niiden muotokin edusti Ruotsista, Saksasta ja kauempaakin kulkeutuneita vieraita vaikutteita. Ne olivat samaa tuontitavaraa kuin savupiiput, kakluunit, punamulta ja ikkunalasi: ei ihan alkuperäistä ja omaa, mutta selvästikin sellaista, josta väki näytti pitävän.

Sittemmin kaikki puheessa välittyvä määrämuotoinen tai toistuva katsottiin tallentamisen arvoiseksi. Vielä myöhemmin oikeastaan kaikki, mitä ihmiset keksivät puhua tai kirjoittaa, saattoi kuulua tallennettavien muistojen piiriin.

Ihminen on itselleen mahdoton, liian vikkelä ja vähän välinpitämätön. Kiveen hakatusta maailmasta hypättiin paperiseen ja paperisesta sähköiseen. Nopeaa puhetta ja muistoa tahtoo syntyä joka käänteessä. Tahallisesti ja tahattomasti se katoaa jonnekin, kun hetkellinen merkityksenanto on tehty.

Mikä on arvokasta? Kaiketi ainakin kaikki se, jonka varassa ihminen yrittää todellisuuttaan ymmärtää ja selvitä siitä. Joskus se tosin voi olla pahaa ja vastenmielistä ja ansaitsisi monen mielestä joutua historian roskakoriin. Roskakorista tosin voi löytyä oikukas ihmismieli ja kun ihmisten kesken tämä pallo on jaettava, on ihmismielen oikuista syytä ottaa selvää.