Ossianin laulut ─ HBO:n seikkailusarja 1700-luvulla

HBO:n tv-sarjassa Vikings urhot kalisuttelevat miekkojaan jylhissä maisemissa ja pitkät tukat liehuvat tuulessa. Tuonpuoleinen on läsnä: Valhallaan pääsyä odotetaan, jumalat ja haamut ovat todellisia. Sankaruus, rakkaus, petollisuus, kosto. Katsoja kiedotaan jännityksen ja suurten tunteiden syleilyyn.

Goethella, Fredrika ja J. L. Runebergilla sekä Aleksis Kivellä ei ollut HBO:ta, mutta heillä oli Ossianin laulut, James Macphersonin kirjallinen teos, joka lumosi lukijansa samantyyppisellä maailmalla. Myös Ossianin lauluissa kuvattiin liehuvahiuksisia halun kohteita, ylämailla taistelevia urhoja, pilven päältä maailman menoa seuraavia haamuja ─ jylhiä maisemia. Vikingsia katsoneiden on helppo samaistua väristyksiin, joita on varmasti koettu luettaessa toistensa syliin kuolevista rakastavaisista ja heidän yhdeksi tummanpunaiseksi virraksi kietoutuvasta verestään.

Ossianin laulut (The Poems of Ossian, 1765) oli kirjallinen sensaatio 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla. ”Kaikki” lukivat teosta, eivätkä monetkaan olleet niin kovin kiinnostuneita soraäänistä, jotka nostivat teoksen autenttisuuden kyseenalaiseksi jo varhain teoksen ilmestymisen jälkeen. Ossianin laulut oli aikalaislukijoiden mielestä vain niin kertakaikkisen hyvä, ettei nähty kovin tähdellisenä sitä, että teos ei kenties nyt lopulta ollutkaan aivan sitä, mitä sen väitettiin olevan: Skotlannin ylämailta kerättyä, aitoa kansanperinnettä.

James MacPherson näki elämänsä tilaisuuden tarttuessaan tuntemiinsa suullisiin lauluihin ja ”väärentäessään” niitä kirjamuotoon ja onnistui tekosissaan niin, että tekstejä luettiin 1800-luvun alussa eniten heti Raamatun ja Shakespearen jälkeen. Ossianin laulut koostui siis (kuvitteellisen) sokean Ossianin muisteloista.

Ossianmania heijasteli moneen suuntaan. Oscar Wilden äiti rakasti Ossianin lauluja siinä määrin, että valitsi poikansa nimen Oscar Ossianin lauluista. Madame de Staël kutsui Ossiania pohjoisen Homerokseksi. Kiven Seitsemässä veljeksessä veljekset pyörittelevät kummallisesti silmiään tapellessaan. Näin toimivat myös Ossianin laulujen sankarit. Napoleonin kesäpalatsin seinille maalattiin Ossianin laulujen innoittamia maalauksia. Teoksen julkaiseminen vaikutti myös niin kansanrunouden keräämiseen kuin Kalevalan ja folkloristiikan oppialan syntyyn.

On esitetty, että Ossianin laulujen tyyli muuttui vanhahtavaksi 1800-luvun edetessä ja tämän takia kritiikki teoksen autenttisuutta kohtaan syrjäytti aiemman innostuksen. Tämän jälkeen Ossianin laulut oli pitkään vain vaivaannuttava kirjallinen kuriositeetti, josta ei oikein tiedetty oliko se vähemmän nolo muka-kirjallisuutena vai muka-perinteenä.

Viime vuosikymmeninä Ossianin laulut on löydetty taas uudestaan ja esimerkiksi sen merkitystä eri kielialueiden kirjallisuuksille tutkittu.

Entä kuinka hyvin sinä tunnet tätä merkkiteosta? Jos et kovin hyvin, niin tervetuloa SKS:ssa alkavaan Ossianin laulut -lukupiiriin. Teoksesta kiinnostuneita entusiasteja on kokoontumassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran opetus- ja neuvottelutilaan (Hallituskatu 1) torstaina 14.2. klo 16─17.30. Ossianin laulut -lukupiirissä on tarkoitus lukea teosta yhdessä, mutta myös keskustella erilaisista teokseen liittyvistä aihepiireistä.

Aiheesta lisää:
The Poems of Ossian and Related Works (1996). Edited by Howard Gaskill with an Introduction by Fiona Stafford. Edinburgh University Press.
The reception of Ossian in Europe (2004). Edited by Howard Gaskill. Thoemmes Continuum.
Satu Apo (2006): Kansanlaulujen ääni 1700-luvun kirjallisuudessa. Teoksessa Herder, Suomi, Eurooppa. Toim. Sakari Ollitervo ja Kari Immonen. SKS.
Sanna Nyqvist & Outi Oja (2018): Kirjalliset väärennökset. Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia. Gaudeamus.
Taimi Tanskanen (1970): Ossian Suomen kirjallisuudessa Aleksis Kiven vuosikymmenillä. Kirjallisuuden laitoksen julkaisuja. Tampereen yliopist